keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Tatuointihaaveilut

Mä oon halunnut tatuointia joskus yläasteelta lähtien. Ensimmäinen haave oli saada HIFK:n logo alaselkään:D Mä olin noihin aikoihin ihan hurahtanut jääkiekkoon. Jääkiekkoilijat oli ihania, Suomen leijonat oli maailman ihanimpia. MM-kisoja katsellessa mä väsäsin iiiison paperilipun, jonka teippasin oksaan. Ja kyseessä tietenkin Suomen lippu, jossa luki kaikennäköstä. Hahhah :D Ihanaa, kun sitä teininä oli aina niin tunteella mukana kaikessa.



Noh, eipä mennyt aikaakaan, kun meikäläinen rakastui Limp Bizkitiin ja Fred Durstiin korviani myöten. Mä tapetoin opiskelijakämppäni bändin ja Fredin kuvilla. Ja olihan se unelmien täyttymys, kun bändi tuli Suomeen ja silloisen poikaystävän kanssa oltiin eturivissä katsomassa. Poikaystävä jopa kosketti Fredin kättä. Ooooh! Samalla tietenkin tatuointihaave muuttui "Limp Bizkit"-tekstiksi. 



On se kyllä niin hauska muistella noita vanhoja aikoja. Kyllä se nuoruus ja varsinkin teini-ikä on vaan mahtavaa aikaa. Vaikka se oli yhtä rämpimistä, biletystä, jätkiä, koulua, musiikkia, roskaruokaa, karkkia, kapinointia, ihastumisia ja sydänsuruja! Ja se energia...Miten ihmeessä sitä silloin jakso bilettää kolme päivää putkeen ja jäätyä pystyyn sateisessa Provinssissa? Nykyään, hyvä että sen yhen illan jaksaa. Sekin usein jää loppujen lopuksi kesken ja meikäläinen koisaa kaheltatoista. Musta on kyllä tullu ny jo liian tylsä :D Nyt otan tavoitteeksi, että maaliskuussa kaverin kanssa tanssilattialle joraamaan koko illaksi. Viime kerrasta onkin varmaan...ööh...puoli vuotta.

Niin, niistä tatuoinneista tosiaan. Onhan mulla sellainen sitten nykyään...Se ei ole alaselässä. Eikä se myöskään ole IFK:n logo eikä Limp Bizkit-teksti. Vaan yksinkertaisesti:






Ihanaa keskiviikkoa kaikille ihanille! :)





torstai 23. helmikuuta 2012

Tällästä tänään!

Heippatirallaa!
Tuntuu, niinku olis ollu sodassa tänään. Hemmetin lumi tippuu katoilta sellasella ryminällä, että pitää laittaa kädet pään suojaksi, kun tuntuu, että katto tippuu niskaan! :O



 Ai, mitennii täällä on lunta? Kolalla vois olla kyllä vähän tekemistä...mutta nooh...eipä tuolla takapihalla paljon talvella tuu istuskeltua :) Tostahan saiskin muuten kasattua lapsille pulkkamäen?!Joo!Tahtoo! Muistan lapsena, kun iskä teki meille ison liukumäen ja jäädytti sen. Se oli ihan huippu :)
Asiasta toiseen, kattokaas kuinka hyvä viherpeukalo mä oon:


Tittidii! Olin heittämässä tätä jo roskiin (RIP), koska näytti olevan kuollut pystyyn...Mutta tarkemmin katsottuna:


Sieltä kasvaa uutta :) Äitiltä sitten kuulin, että tätä kasvia sanotaan kotikoivuksi ja se saattaa pudottaa kaikki lehtensä talvehtiessaan. Tätä katsoessa tuli ihan oma elämä mieleen...Vaikka sitä on viimeiset vuodet tuntenu olevansa kuollut, eikä elämässä mitään, niin silti sieltä voi nousta uutena ja vahvempana vielä pystyyn! :) No olipas nyt syvällistä!

Mä ostin muutama päivä sitten vähän hiustenhoitotuotteita ja uuden meikkivoiteen. Mulla on ollu kauan aikaa Max Factorin meikkivoide käytössä, mut nyt tuli hätätilanne ja piti ostaa ihan marketista uutta. Mä inhoan ostaa kaupasta meikkivoidetta, koska joka ikinen kerta mä otan väärän sävyisen. Ja se on sitten rrraivostuttavaa. Nekään kuitenkaan mitään huippuhalpoja ole. No nyt osui silmään sitten Maybellinen uutuus Fit me! Mä en ollu vielä nähny mainoksia tästä, kun ostin sen, mutta uutuus ja sopiva hinta osu silmiin :) Oon kyllä tykännyt tästä, tätä ei tarvii paljon laittaa ja iho on luonnollisen näkönen. Ei siis tuu kauheeta maskia naamaan :) Niin ja mikä parasta: OIKEA SÄVY!Jippii!:) Tai no...ainakin sinne päin :D


Sori, mulla on aivan paska kamera! :D Jees jees.
 Niin sitten niitä hiustenhoitotuotteita tosiaan ja tässäpä niitä:

Vasemmalta oikealle: Wellan muotiluvaahto, nestemäinen muotoilugeeli, hoitoampulli, suoristava muotoilusuihke, korjaava hoitoaine.

Pakkohan mun oli ostaa, kun olivat vaan 5e/kpl. Muotovaahtoa oli paketissa siis 300ml, muotoilugeeliä 200 ml, hoitoampulleja 6x10 ml, suoristavaa suihketta 200 ml ja korjaavaa hoitoainetta 100 ml.
Kaikkia tuotteita oon jo testannut ja tykkäsin :)

Voi kääk, mulla on tämän päivän treenikin tekemättä. Tää on taas näitä päiviä, kun se tuntuu mahdottomalta ja kaikki muu tekeminen olisi paljon hauskempaa ja ties mitä muuta.

  Nääääin paljon mua huvittaa 










Mutta nyt ei auta kitinät. Lisää muuten huomattavasti inspiraatiota, kun tietää, että muutama ihminen ainakin seurailee tätä mun blogiani. Ei ainakaan kehtaa kuntoilua kesken enää jättää ;) Siitä kiitos teille ihanat lukijat! <3 No nii, muutama teekupponen vielä napaan, sitte blogien lukemiset ja sitten se treeni. Näin teen. Mukavaa päivän/illanjatkoa teille ja toivottavasti teillä on ollu enemmän energiaa, kuin mulla tänään :)

Kyllä se tästä taas :)



























                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                 















keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Treeniä

Tavoitteena on siis päästä rantakuntoon kesäksi. Mä sairastin pitkään masennusta ja loppuvaiheessa paino alkoi tippua aika hälyttävästi, en siis mitenkään yrittänyt laihduttaa, vaan yksinkertasesti en pystynyt syödä. Ahdistus oli liian kova. Läheisetkin alkoi huolestua, kun mun normaali paino yleensä huiteli jossain 65 kg tienoilla ja pahimmillaan vaaka näytti 48 kg. Pituuttakin kuitenkin löytyy 171cm. 


Noh, kiitos masennuslääkkeen ja levon,(mitä oon tarvinnu viimeset neljä vuotta)on olo kohentunut huomattavasti ja ruokakin maistuu!Ehkä jo liiankin hyvin :) Mä siis RAKASTAN ruokaa <3 Nyt kun olokin on pirteämpi, niin halu pitää itsestään huolta tietenkin kasvaa sen mukana. Eli nyt vihdoin ja viimein sitä treeniä. Tästä on nyt hyvä lähteä, kun ei tarvitse painoa alkaa tiputtaa, vaan saa ennemminkin nostaa sitä, unelmien täyttymys :D







Mä treenailen siis ihan kotona vaan. Yäk, mä en vaan voi sietää salilla käymistä, vaikka se olisikin varmasti tehokkaampaa. Mutta ei oo mun juttuni. Katoin netistä erilaisia ohjelmia ja kokosin niistä itselleni mielestäni sopivan treenin. Voin sanoa, että kun ensimmäisen kerran menin oman ohjelmani läpi, niin kyllä huusi lihakset hoosiannaa. Mä kävelin kaks päivää varpaillani jalat ihan suorina :D Ja vessanpöntölle istuminenkin oli aika mielenkiintosta :D



Treeniohjelma:

Vatsalihakset:   suorat 2x20
                            vinot 2x20
                                                istumaannousu 3x20
                                      polkupyörä x 40

                        Rintalihakset:       etunojapunnerrukset 3x20
                                                                         painojen nosto rintojen eteen 3x20

Jalka- ja pakaralihakset:  kyykkyhyppyjä 3x15
                                                   askelkyykky x 30/jalka
                                                             jalan taaksevienti x 30/jalka

Tällä siis mennään. Yritän tämän mennä läpi kolme kertaa viikossa. Lenkkeily tähän lisäksi vielä, mutta siihen mun pitäisi panostaa kyllä enemmän, myönnetään :) Onneksi sentään siivoaminen ja seksikin voidaan laskea hyötyliikunnaksi, jeij! :)
Onko teillä hyviä treenausvinkkejä aloittelijalle?

tiistai 21. helmikuuta 2012

Minäminäminä


Tässä muutama kuva ensalkuun. Anteeksi hiusteni keltaisuus :D Mustasta tosiaan lähdettiin ja näin pitkälle ollaan jo päästy. Ehkä yksi värjäys vielä ja ARMOTTOMASTI hopeashampoota, nii hyvä tulee. Mulla on kokemusta siitä, kun kirjaimellisesti tukka jää käteen liiallisen värinpoiston ansiosta. Ihana tunne. Onko kellään muulla käynyt niin? Nyt oon sitten kantapään kautta yrittänyt hillitä "Hetimullekaikkinyt"-asennettani :)

Oon siis 27 vuotias naikkonen jolla on avopuoliso ja kaksi lasta edellisestä suhteesta. Esikoinen täyttää viikon päästä neljä ja kuopus täytti pari viikkoa sitten kolme vuotta. Ihania rakkaita <3 Tämän hetken tavoitteena on päästä RANTAKUNTOON 2012, mä kerron teille mm. siitä tässä blogissa. Varmasti kirjottelen myös ajatuksiani ja kuvaan arkea ja välillä sitä juhlaakin ;)

 Niin ja aion hakea nyt loppukuusta yhteishaussa kouluun ja opiskella itseni sisustusartesaaniksi. Jännät paikat. Toivottavasti nyt pääsisin ja saisin päästää valloilleni tämän syyhyävän sisustusintoni! Siinä lyhyesti tämän hetkisestä elämäntilanteestani. Toivottavasti tänne eksyisi edes muutama lukija. Hyvät illanjatkot kaikille :)

Lisää kuvateksti


Vihdoin ja viimein

Mä oon kauan aikaa haaveillu omasta blogista, mutta aina tullut siihen tulokseen, että ähh, mun elämä on vaan liian tylsää yksinkertasesti. Eihän siitä voi saada aikaseksi kirjottaa yhtään mitään...Mutta, mutta. Olkoot sitten, voihan tätä ihan omaksi iloksi tehdä, vaikka muita ei kiinnostaisikaan :) Eikö tämä tästä. Mä en kyllä ymmärrä hölkäsen pöläystä näistä asetuksista, jospa sitä jaksais lukea vaikka ohjeet läpi...Aina sama homma joka asiassa, en jaksa niitä lukea ja sitten hermoilen, kun en osaa mitään. Hyvä Heidi, olet fiksu! :D Mutta joo, nyt luen ne läpi ja palailen taas vähän viisaampana kertomaan itsestäni ja elämästäni jotain.