maanantai 30. huhtikuuta 2012

Hyvvee vappuuuu!

Oikein ihanaa vappua kaikille lukijoille!!

Postausta lapsista tulossa tänään tai viimeistään huomenna :)




keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Haaste


1. Kiitä haasteen antajaa
2. Anna haaste viidelle bloggaajalle
3. Ilmoita näille viidelle haasteesta
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi

Kiitos Heltsu!



1. Mä oon superkoukussa KAHVIIN! Meillä on melkein koko ajan kahvinkeitin päällä! :) Mulle tulee pää kipeeksi, jos oon kauan juomatta sitä. Ennen join kahvini pelkän maidon kanssa, mutta Arttu käyttää sokeria ja kun maistoin aina välillä sitä, niin aloin itsekin käyttää sokeria, oli se niin paljon parempaa :) Kaikki aina vitsailee, että mun puolitäysiä kahvikuppeja löytyy joka pöydältä :D Pystyn juoda kahvin ihan kylmänäkin. No problem!


2. Mä VIHAAN ötököitä! Hyiiiii...Ne on niiiiin rumia, karvasia ja ällöjä! Mutta ikinä en tapa mitään ötökkää, en tapa edes kärpäsiä :D Aina jos joku ällötys on eksynyt meidän kotiin, niin mä otan jonkun ISON paperin (ettei se vaan koske muhun)ja yritän pyydystää sen siihen ja kuljettaa äkkiä pihalle!Hyiiiiiiii...


3. Ensimmäisellä kerralla, kun poltin kunnolla tupakkaa, sain kauheen nikotiinimyrkytyksen. Oksennus lensi kunnolla ja pää oli niin julmetun kipee!! Oltiin vielä Helsingissä steissillä koviksina mukamas :D Hahhah! Sieltä piti sitten äkkiä juosta kaverin kotiin sänkyyn makaamaan!


4. Mulla ja mun veljillä on todella läheiset välit. Varsinkin vanhemman pikkuveljen (koska meillä on vähemmän ikäeroa) kanssa ollaan oltu aina tiiviisti tekemisissä. Ollaan pussikaljoiteltu nuorempina aina yhessä ja meillä on ollut ja on nytkin paljon yhteisiä kavereita. Mä suojelen, kuin leijonaemo mun veljiä. Jos joku tekee niille pahaa, niin sitte saa tuntea mun raivon. Ja se ei oo kivaa katteltavaa/kuunneltavaa :D


5. Mä rakastan Michael Jacksonin musiikkia :) Tämä on luultavasti saanut alkunsa siitä, että mun vanhemmat on aina kuunnellut sitä. Sillä on vaan se oma tyylinsä ja uskomattomia biisejä. Kun kuulin, että Jackson on kuollut, niin itkuhan siitä tuli :( Rest in peace.


6. Mä olin teininä aivan lovena aina kaikkiin julkkismiehiin. Pahin hullaantuminen tuli ehkä Leonardo DiCaprioon. Voi herranjumala sitä vouhotusta siitä :D Mä olin tapetoinut seinät sen kuvilla ja joululahjaksi en varmaan saanut mitään muuta, kuin Leonardo aiheisia juttuja:) Sitten oli ihan hirveetä lukea lehdistä sen uusista tyttöystävistä yms. Nuoren teinitytön sydän särkyi monta kertaa. Yhyy!


7. Mä inhoan huonoja kuskeja liikenteessä. Ja varsinkin hitaita sellaisia! Kauhee rähinä aina jos mä oon liikenteessä :D No ei tätä tapahdu kuin kiireessä. Arttu on sanonut, että oon paras naiskuski mitä se tietää ja ylipäätään tosi hyvä ajamaan. Se ei kuulemma lainais kellekkään muulle yhtä luottavaisin mielin autoaan :) Mulla on ollut ajokortti nyt seitsemän vuotta.


8. Mä haluan ehdottomasti vielä yhden lapsen. Haluan saada kasvattaa lapseni ihan alusta loppuun itse ja nähdä tarkemmin kaikki kehitysvaiheet ja opettaa ne itse lapselle. Näiden olemassaolevien lapsien kohdalla en sitä saanut tehdä :( Siksi haluaisin sen vielä kokea.

Haastan seuraavat bloggaajat:

Vra 
MM 

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kevätuudistusta ja kuulumisia

Huhheijjaa mikä päivä! 300 kilometriä ajoa takana. Oon käynyt kaks kertaa Seinäjoella, kaks kertaa toisessa suunnassa ja vielä pitäis hakea Arttu kymmeneltä töistä!
Mun vanhemmalla pikkuveljellä on jalka murtunut kahdesta kohtaa ja kuskasin sitä ja sen tyttöystävää ensin terveyskeskukseen. Sieltä se se lähetettiin sitten Seinäjoelle sairaalaan. Sinne se jäi nukutettuna leikkaussaliin, kun hain sen tyttöystävän sieltä kotiin. Voi toista :( Toivottavasti se jalka nyt paranis nopeesti. Tosi inhottavaan aikaan vielä, kun kevät alkaa vihdoin ja viimein oikein kunnolla puhjeta. Ja muistan kuinka hemmetin vaikeeta sen kipsin kans oli elää, silloin kun mun käsi murtui. Jalan kanssa se nyt on vielä vaikeempaa! Kiva käydä varmaan suihkussa, kun se kipsi ei saa kastua. Saa paketoida 20 muovipussia ympärille ja SILTI sinne pääsee jostain vettä. Murr. (Puhun kokemuksesta.)

Never again...Please!
Eilen mä en sitten postannutkaan ollenkaan. Olin nimittäin kymmenen jälkeen jo zombi! Tein kunnon kevätsiivouksen. Ja uudistin vähän olohuonettakin. Sehän oli talvella aika tumman sävyinen, niin nyt piti saada kesää kohti vähän jotain piristävämpää:) Ei nyt mitään ihmeellisiä muutoksia, mutta jotain kumminkin. Ja tottakai mun piti kuvata sitä teillekin:


 Puu pääsi varastosta suihkun kautta nurkkaan.




Oli pakko ostaa kauppareissulla, kun maksoi vaan 1.99e!




Ja kyllä kuulkaa tuli pirtsakan näkönen huusholli. Ei se paljon vaadi, kun saa vähän vaihtelua kotiin. Kyllähän ne samat verhot ja taulut alkaa ajan kanssa tympiä, vaikka ne olis kuinka ihanat!
Seuraava projekti onkin sitten toi kylppäri...Koskahan mä sen saisin valmiiksi? No sillä nyt ei onneksi oo niin kiire, kun ei siellä vieraatkaan käy, kun vessa on erikseen :)

Oon muuten huomannut positiivisia muutoksia siitä uudesta lääkkeestä. Mun on nyt jo paljon helpompi lähteä kotoa ja ennenkaikkea HUVITTAA lähteä! :) JESSS! Kyllä tämä kuulkaa tästä vielä (toivottavasti) iloksi muuttuu!
Vähän se kyllä pistää väsyttämään ja nukun kyllä tosi huonosti yöt. Pyörin ja näen painajaisia. Hyi hemmetti, yks yö näin unta, että yks Artun kaveri ajo tahallaan auton metsään ja Arttu kuoli siinä :( Heräsin siihen, kun itkin ääneen ja Arttukin oli aivan paniikissa: "Kulta ei oo mitään hätää, se  oli unta vaan!" Oli kyllä oikeesti aivan järkyttävä uni ja PITKÄ! Tuntu,että näin koko yön sitä samaa painajaista.
Sitten toinen sivuoire mikä on tullut, on hikoilu!Yhtäkkiä tulee tosi kuuma ja menee koko kroppa ihan hikiseksi. Sit se loppuu ja sen jälkeen tulee vilu...Mutta mä tiesin kyllä, että näitä sivuvaikutuksia voi tulla. Kyllä mä ne kestän, jos mun olo on muuten hyvä. Ja mä uskon, että noikin saattaa mennä ohi ajan kanssa. Ainahan ne oireet on pahimmillaan parin ekan viikon aikana. Ja mä oon nyt syönyt niitä vähän vajaa sen kaks viikkoa. 
Sunnuntaina tosiaan kävin taas siellä akuuttipsykiatrianlääkärillä ja se kirjoitti mulle kuukauden sairasloman. Ja sanoi, että kun oon syönyt kaksi viikkoa tota lääkettä, niin jos ei tunnu kunnolla muutokset, niin se nostetaan heti 150mg, eli kaks kapselia päivässä. Tosi nopeesti ne sitä nostaa ja mikä määrä!!Mun vanha lääke oli 20 mg, eikä sen nostamisesta puhuttu yhtään mitään. Kai ne sitten vasta nyt ottaa mun masennukseni tosissaan. Hah! No jo oli helvetti aikakin!

Mulla on myös mennyt hermot totaalisesti Kelaan ja työkkäriin. Toisessa laitoksessa sanotaan toista ja toisessa toista. Mä oon ihan pyörällä päästäni, enkä enää tiedä mihin rahaan oon oikeutettu. Mä olisin saanut sairaspäivärahaa nyt, mutta en oo hakenut, koska Kelassa sanottiin, etten muka saa sitä, kun on karenssi!Tsissus mitä touhua. Ja on ne kämmäillyt muutakin, mutta en jaksa siitä kirjottaa...Katkee pian verisuoni päästä, kun ottaa niin koteloon! No onneks kaikki rahat saa takautuvasti. 3000e tähän käteen ja heissulivei, hiekkaranta kutsuu! :)

Nyt mä jatkan taas siivoamista. Mulla on vielä keittiön kaapit jonkinmoisen räjähdyksen jäljiltä. Ne on nyt saatava järjestykseen. Kunnon siivousinto ollut nyt kaks päivää päällä ja sehän pitää käyttää hyödyksi:)

Leppoisaa tiistai-iltaa teille ihanille! <3

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Alamaa

Tuli tuossa yks ilta Alamaan Pieni Suuri Mies-levyä kuunnellessa mieleen, että pitäähän mun nyt sukulaismiestä vähän täällä hehkuttaa! :) Eli kaikki rap-musiikin ystävät vink vink!

Alamaa on Pietarsaaresta kotoisin oleva räppäri, joka säveltää ja sanoittaa laulunsa itse. Ensimmäisen omakustanteen mies julkaisi jo vuonna 1999 ja sen jälkeen häntä on voinut kuulla Solosen, Narcoticin, Sveden Passiven, Avaintekijöiden ja Valosieppareiden levyillä. Viimeisin soololevy "Ainoo Ase" ilmestyi vuonna 2003.


"Pieni Suuri Mies" on siis saanut hautua kaikessa rauhassa. Ymmärrystä ja näkemystä näissä lauluissa onkin enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Albumiin boom bap-tyylisiin pohjiin tuo sielukkaalla äänellään pehmeyttä Alamaan sisko Anniina (upea ääninen nainen muuten). Kypsistä riimeistä Alamaan lisäksi vastaavat Neo ja Eetee.
Musiikki ja tarina ovat kerrankin pääasia ja oman egon pönkittäminen saa väistyä alta, mikä tuntuu olevan nykyräpissä harvinaista. 

"Pieni Suuri Mies"-levyltä löytyy 12 biisiä ja hintaa lätyllä on 16 euroa. Ei paha siis ollenkaan!
Oma lempparini on ehdottomasti "Paskasta kultaa"-biisi ja sen saat kuunneltua täällä.

Levyn saat ostettua omaan hyllyysi TÄÄLTÄ!

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Minä&Arttu

Meillä tulee ensi kuussa 22 päivä tasan vuosi , kun alettiin virallisesti seurustelemaan, eli siis laitettiin Facebookiin "Parisuhteessa sen ja sen kanssa" :D Mutta meidän juttu alkoi jo kuitenkin helmikuussa.


 Arttuhan oli mun veljen kaveri ollut jo muutaman vuoden ja sillä lailla tiedettiin toisemme, mutta ei kyllä oikein tultu toimeen...Tämä taas johtu siitä, että kumpikin tiesi vain osittain toisilta kuultuja juttuja toisesta, eikä sillä lailla koskaan oikein kunnolla juteltu. Joskus jos eksyttiin samaan paikkaan viihteilyn parissa, niin riitahan me saatiin vaan aikaseksi :D Molemmat, kun on aika temperamenttisia tapauksia ja kummallakin on omat vahvat mielipiteensä.
Mä en oikein tiedä mitä ihmettä sitten tapahtui. Mä kuulin vaan Artun ja mun veljen yhteiseltä kaverilta, että Arttu oli kehunut mun ulkonäköä ja sitten sa halusikin tulla mun ja mun veljen kanssa viihteelle. Ja kas kummaa, me päädyttiinkin sitten kesken illan Artun kämpille kahestaan. Siitä se sitten lähti :) Nähtiin just aluksi vain viikonloppuisin ja aina viihteilyn parissa. Kuitenkin juteltiin Facebookissa joka ilta aika paljonkin ja siinä se ihastus sitten kasvoi koko ajan. Tuskin me kumpikaan aluksi hirveän vakavasti otettiin tota juttua, kunhan nyt pidettiin hauskaa ;)


 Mä muistan, kun siinä ehkä joskus huhtikuun alussa Artulta tuli mulle viesti, kun olin aamulla lähtenyt sen luota: "Kiitos, että oot tehnyt mut onnelliseksi." Ja sitten se oli menoa :D Arttu rupes sit käymään mun luona ja jäi joka kerta yöksi, vaikka aamulla pitikin töihin. Se oli kyllä niin jännittävää aikaa, että hymy nousee väkisin huulille, kun sitä muistelee :) Istuttiin sohvalla ja katottiin telkkaria ja Arttu sitten yli ujosti siirsi vaivihkaa kättä mun jalalle tms. Siinä sitä huomas, että kuinka samanlaisia me oltiin. Me ajatellaan tosi monissa asioissa ihan samalla lailla ja yks tosi tärkee asia on se samanlainen huumorintaju! Kyllä me sillon alkuaikoina juteltiin ja naurettiin yhdessä mun sängyssä aamuyöhön asti.


 Arttu tietenkin tiesi jo ennestään mikä mun tilanne lasten kanssa oli ja kerroinkin sille heti kaiken, miten koko kuvio oli mennyt. Silloin aluksi meillä oli puhe, että meidän juttu loppuisi sitten siihen, kun lapset tulisi kotiin. Arttu sanoi ihan suoraan, ettei se oo valmis isäpuoleksi. Se oli elänyt niin pitkään jo sinkkuna, eikä tosiaankaan ollut vielä kenenkään kanssa yhdessä asunut, niin tottakai tollanen harppaus tuntui varmaan kauhistuttavalta. 

Viime äitienpäivänä Arttu halusi kuitenkin lähteä mun mukaan katsomaan lapsia. Siitä päivästä lähtien, se oli mukana joka kerta ja voitte varmaan arvata jo, ettei se mihinkään oo lähdössä, kun lapset kotiin palaavat :) Arttu on omaksunut täysin isäpuolen roolin ja rakastaa kyllä täydestä sydämestä lapsia. Ette uskokaan, kuinka hyvältä musta tuntuu kattoa, kun lapset on niin Artun perään ja se käsittelee niitä, ihan kuin omiaan. Opettaa, hoitaa, rakastaa ja komentaa ihan yhtälailla, kuin mäkin.
Lapset tottu muutenkin Arttuun tosi nopeesti ja varsinkin Aleksille se mies talossa on todella tärkeä juttu. Se oli niin hellyyttävä hetki, kun Aleksi ekan kerran sano: "Arttu on mun rakas!" Ja on ne molemmat sen sanonut sen jälkeen monen monta kertaa. Se on äitin Arttu, mutta myös niiden :D Näin ne sanoivat :) 


 On ollut aika hauska yhteensattuma, että meidän lapsuudenkodit on ollut 6km päässä toisistaan (siis tuolla todellakin keskellä metsää), eikä me silti olla tutustuttu, kuin vasta nyt aikuisiällä. Mutta toi metsäpöllöys on kyllä ollut tosi iso ja yhdistävä asia tässä suhteessa:D Meillä on ollut muutenkin kotona samantyyliset kasvatuskriteerit ja molemmat on ollut ihan hulluna pienenä Pekka Töpöhäntään :) Ollaan huomattu paljon samoja piirteitä ja vitsaillaankin aina, että se johtuu tosta pönkerönperällä asumisesta!


 Mä oon onnellinen Artun kanssa ja ensimmäistä kertaa elämässäni, mä ihan oikeasti RAKASTAN jotain miestä <3 En pystyisi enää kuvitellakkaan eläväni ilman tuota ihanaista. Vaikka meillä on välillä ollut isojakin kriisejä ja välillä saadaan väännettyä tikustakin riitaa, niin aina niistä on selvitty ja se on vaan lujittanut meidän suhdetta. Ja Arttu ei ikipäivänä satuttaisi mua. Sen mä tiedän. 


Mä häädin sen kaverillensa siksi aikaa, että saan rauhassa kirjoittaa tätä :D Laitoin sille äsken viestin, että laittais mun hyvät ja huonot puolet, että voin kirjottaa ne tänne. No, siltä tuli eka viesti: Ookoo:) No ainakin huomaavainen ja superkiltti, kohtelet niin ihanasti kumppania tasavertaisesti ja muutenkin oot täydellinen tyttöystävä<3
Sitten se soitti kaverin puhelimesta, kun sillä loppu saldo kesken ja luki vielä toisen viestin, mikä ei tullut perille. Siinä oli jotain, että oon kodinhengetär, mulla on hyvä huumorintaju ja oon silmiä sokaisevan kaunis. Vooooiiiiii toista :D Huonoja puolia nyt ei tullut ollenkaan, mutta mä tiedän, että niitä on mun ylitsepursuava mielikuvitus joissain ei-niin-mukavissa asioissa ja varmaan liika touhottaminen ulkonäöstä ja vaatteista :)
Artun hyviä puolia on ehdottomasti huumorintaju, se on fiksu, taitava rumpujen ja kitaransoittaja, komeus, hyvä skeittaamaan (sitä on oikeesti ilo katsella, vaikka mä oonkin aina kauhuissani, et jotain sattuu), se saa mut tuntemaan itseni kauniiksi (ennen Arttua en ikipäivänä olisi liikkunut kotoa pelkät ripsarit päällä)ja se pitää musta muutenkin hyvää huolta! Mäkään en nyt niitä huonoja puolia sitten laita, kun ei sekään...Koska se haluaa nimittäin lukea tämän:D 


No joo, tässä tämä meidän suhde oikein super tiivistettynä:) Jos mä olisin jättänyt tän kirjoittamisen huomiselle, niin kuin aluksi meinasin, niin tästä olis saattanut tulla pikkusen parempi. Nyt piti hätäillä, kun mulla on aikas ikävä päänsärky :( Eli buranaa naamariin ja sohvalle, peiton alle kattomaan telkkaria. Arttukin tulee pian kotiin ja laittaa olkkariin sen hienon varjostimen. Makkarissa on jo, jeeee:)
Jos heräsi jotain kysyttävää, niin kysyä saa ja oikein mielelläni vastaan!

Arvonnan voittaja!

No niin rakkaat lukijani, nyt on arvonta suoritettu:


Avonin tuoksuvan huulipunan ja kolmessa sekunnissa kuivuvan kynsilakan voittaja on:


HELTSU!!!

Oikein paljon onnea:)

Mä laitan sähköpostia sulle tämän päivän aikana.

Väliaikakuva+tylsyyspäissään otettuja otoksia:D

Tissi rutussa :D Ihana Jessica!
Siis uuuu...Taas niiiiin upee päivänasu! :)
Lisää kuvateksti

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Pari kuvaa lapsuudesta

Eräs lukija pyysi mua laittamaan omia lapsuudenkuvia, koska Ida on kuulemma niin mun näköinen :) Mulla ei täällä itellä juurikaan valokuvia ole, suurin varasto niitä löytyy mummun luota Helsingistä. Oonkin pyytänyt lähettämään muutaman. Mutta muutaman kuvan mä kuitenkin löysin teille:

Minä ja mummu <3
Hahhah! Mun veli sano, et näytän tässä aivan PINGVIINILTÄ :D On kyllä kunnon pulloposket!
Vasemmassa reunassa laulamassa joulujuhlassa :)
Iskä ja äiti ja häät :)

Eipä nyt kauheen hääppösiä kuvia löytynyt, mutta laitan sitten parempia, kunhan se mummu niitä vaan lähettää:)

Jeeee! Tuli kutsu soveltuvuuskokeisiin sinne sisustusalalle:) Mukaan sinne pitää ottaa lyijykynä, pyyhekumi, lehtiö ja vesivärit. Vesivärit?! Mä oon tehny niillä jotain viimeksi varmaan ala-asteella herranjestas...Onneksi ne kokeet on 7.5, että mulla on tässä onneks vielä pieni hetki harjoitella muksujen vesiväreillä:)

Nyt mä meen levittämään itseruskettavat bodyyni ja tällään itteni. Arttu ehdotti, että mentäis mun veljen ja sen tyttöystävän luokse viettämään iltaa. Ja mullehan passaa :)

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille! <3 

PS. Tänään on viimeinen päivä osallistua arvontaan. Jos et siis ole vielä tehnyt sitä, niin käyppä osallistumassa täällä.

Nellyn Midseason-ale!!!

Otsikon mukaan PALJON tuotteita puoleen hintaan! Arvatkaa kuka on ollut nenä kiinni ruudussa tästä kertovan sähköpostiviestin jälkeen? :D Aivan ihania juttuja ja NIIN halvalla...iiiik!


Pääset suoraan aletuotteisiin tästä.

torstai 19. huhtikuuta 2012

Gina Tricot tilaus

Mä oon aikasemmin jo maininnutkin, että mulla on huutava pula HOUSUISTA! No siihen ei auta, kuin yksi asia. Ostaa, tai oikeastaan tilata niitä lisää. Päätin nyt kokeilla Gina Tricotin housuja, koska ne on aika suosittuja olleet ja kirppikseltä löytämäni Ginan housut istui mulle ainakin tosi hyvin.
Nyt laitoin kooksi 25, et saas nähä kuinka käy. Nyt ne on kuitenkin sitten liian pienet. Mutta en tee sitä saakelin samaa virhettä, kuin aina, että tilaan liian isot! Tottakai, kun jollekin tollaselle sivulle päätyy, sinne ostoskoriin väkisinkin tulee jotain muutakin :) On vähän suttuset kuvat sitten, että yrittäkää tihrustella parhaanne mukaan! Nämä mä laitoin tilaukseen:

Nyt sitä väriä!!!
Sophie Jeans
Kristen Zip Jeans
Jeanny Tank
Lusan Tank
Vanja Top
Lizen Micro Palcony Bra

Kuinkas, haluaisitteko te nähdä näitä vaatteita päällä kuvattuna? Ite tykkään, saa siitä vaatteesta aina paremman kuvan, kun se on oikeen ihmisen päällä :) Mä säästän teidät kuitenkin rintsikkakuvalta, nou hätä!

Raskaudet ja synnytykset

Kun mä sain tietää, että odotan vauvaa, niin kyllä mä olin siitä onnellinen, vaikka se elämäntilanne oli mikä oli. Kai sitä ajatteli naiivisti, että vauva muuttaa kaiken paremmaksi.
Mulla oli aika kovaa aamupahoinvointia Idaa odottaessa ja en päässyt kyllä mihinkään, jos en heti ensimmäisenä silmät avattuani laittanut jotain suolaista suuhuni. Aika usein tuli syötyä puuroa, sitä oikein teki mieli, vaikka muuten en siitä niinkään piittaa. Mä olin töissä tuolloin kahvilassa ja sinne oli raahauduttava, oli se olo minkälainen tahansa.
Mä en oikein muista oliko mulla jotain himoja tiettyihin ruokiin. Ei ilmeisesti, kun ei ole jäänyt mieleen. Sen mä kyllä muistan (ja kuvatkin sen todistaa), että alkuraskauden ja pahoinvoinnin loputtua ruoka kyllä maistui :)
Mä en halunnut silloin tietää lapsen sukupuolta vaan kiltisti odotin loppuun asti. En kyllä nykyään ymmärrä miten mä oon malttanu oikeesti :D Töissä kuuli kyllä vanhemmilta ihmisiltä, että mahan asennosta huomaa, että tyttö on tulossa. Ja oikeessahan he olivat. Tuli tosta muuten mieleen, että ensimmäiset merkit mistä aloin epäillä raskautta, oli se, että töissä kahvin haju alkoi etoa. Ja se on ihmeellistä multa, koska oon aina ollut kahvin suurkuluttaja. Ja mulla oli tuolloin työkaverina mua ehkä kymmenisen vuotta vanhempi nainen ja se sanoi, että mun silmistä huomaa, että mä oon raskaana. Enkä mä siis silloin vielä tiennyt itekkään :) Aika jännä juttu... Oli kyllä sen jälkeen töissä vähän levoton oli, pakko päästä ostamaan raskaustesti ja äkkiä! 
Viimesellä kolmanneksella yks ilta töissä, mulle tuli yhtäkkiä ihan järkyttävä olo. Mä menin aivan voimattomaksi ja mä soitin äkkiä pomolle, että voisko se tulla päästämään mut pois, etten pysty olla enää hetkeäkään. Seuraavana aamuna heräsin 40 asteen kuumeessa ja niin kauheessa olossa, ettei ikinä sitä ennen, eikä sen jälkeen ole ollut niin pahaa oloa. Mies soitti sitten terveyskeskukseen ja mä itkin, etten pääse edes sinne lähtemään, että taju lähtee ennen sitä. Parin särkylääkkeen voimalla sain kuitenkin raahattua itteni lääkärille ja sieltä mut passitettiinkin heti Seinäjoelle sairaalaan. Mulle oli siis iskenyt influenssa ja vauvaa täytyi koko ajan tarkkailla. Voi Ida-raukkaa, sillä on ollut varmasti ihan yhtä kamala olo siellä masussa, kuin mulla :( Mä en nyt millään muista montako yötä jouduttiin siellä sairaalassa olla. 3-5 päivää suunnilleen. Sen jälkeen mut määrättiinkin loppuraskauden ajaksi sairaslomalle.

Anteeksi kuvien SURKEA laatu! Jouduin valokuvasta napata kuvan, niin ei kovin hääppöinen lopputulos! Mutta kyllä siitä nyt jotain selvää onneksi saa:)

Kuva otettu 15 päivää ennen synnytystä.

Helmikuussa 27 päivä kävin neuvolassa ja kaikki oli ok. Mulla oli vähän omituinen tunne mahassa koko päivän ja aavistelin, että tänään taitaa olla synnytyspäivä. 
Illalla katselin sängyssä Salkkareita, mun veli oli just käymässä meillä ja ne istu exän kanssa keittiössä. Yhtäkkiä tunsin, että nyt ne lapsivedet vissiin tulee ja juoksin nopeesti vessaan. Järkytys oli aika kamala, kun huomasin, että vesi olikin verta ja sitä oli paljon. Mä huusin täysiä, että soittakaa ambulanssi. Mä meni suihkun alle ja muistan, kuinka hysteerisiä kaikki oli. Mulla tuli vaan ensimmäisenä mieleen, että keskenmeno tai jotain vakavaa. Vettähän sieltä piti tulla, eikä verta! Ambulanssi tuli sitten ja jokaisella supistuksella tunsin, kuinka koko peti oli ihan veressä. Vauvan sydänäänet kuitenkin kuului, niin sai sen osalta huokaista helpotuksesta!
Sairaalaan, kun päästiin katsottiin siellä vauvan vointia koko ajan. Kohdunsuu ei ollut vielä niin paljon kuitenkaan auennut, että olisin heti päässyt synnyttämään. Oli tosi inhottavaa, että jokaisella supistuksella, sitä verta tuli aika paljonkin. Syy siihen oli istukan repeäminen. Voitte varmaan kuvitella, kun ihminen menettää paljon verta, että kuinka voimattomaksi se menee. Sitten, kun koitti se synnytyshetki ja olisi pitänyt ponnistaa, niin mulla ei riittänyt enää voimat siihen. Aivan kauheeta, kun kätilö aivan paniikissa: "Nyt pitää nopeasti saada vauva jo ulos!" Loppujenlopuksi jouduttiin käyttää imukuppia, että saatiin vauva ulos. 45 minuuttia kesti toi ponnistusvaihe. Vauva laitettiin heti happikaappiin, koska hapenpuutetta kerkesi tulla, kiitos minun, joka ei jaksanut ponnistaa!Argh. Kauaa, ei Idan tarvinnut siellä olla, kun vihdoin ja viimein sain sen syliini. Mulla on aika heikot muistikuvat tosta hetkestä, koska olin tosiaan aika huonossa kunnossa. Mulle annettiin kaksi pussia lisäverta synnytyksen jälkeen.
Pääasia kuitenkin, että vauva oli siinä. Hengissä. Pieni, suloinen nyytti äidin rinnalla tuhisemassa. Ida-Maria Aleksandra syntyi siis 28.2.2008 kello 4.28 ja oli 51 cm pitkä ja painoi 3 kg 405 g. Reppanalla oli nenä aivan vinossa, koska oli jotenkin ollut niin huonossa asennossa loppuvaiheessa. Jonkin aikaa se olikin vino, mutta kyllä se siitä onneksi palautui ihan normaaliksi nöpönenäksi :)
Mulla ei oo ainuttakaan kuvaa Idasta laitokselta tai muutenkaan siitä, kun se oli ihan vauva. Kaikki oli meidän läppärillä, joka sitten meni rikki :( Samaten siellä oli kaikki masukuvat, kun odotin Aleksia. Voi hemmetti, että oon manannut tota asiaa muutaman kerran!! Yhessä valokuvakansiossa, minkä oon tehnyt vartavasten Idalle, olisi kuvia, mutta mä en onneton tiedä missä se nyt on...Se on luultavasti äitin luona. Mä lupaan ettiä sen tässä jossain välissä käteeni, niin laitan tänne sitten muutaman kuvan.

Kuva otettu 14.4. Eli n. kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen.

Eipä sitä sitten mennyt kuulkaa, kuin 11 kk, kun mä olin taas synnyttämässä, vaikka vannoin, ettei mua siellä laitoksessa näy pitkiiiiiin aikoihin!
Raskaustesti, kun näytti positiivista, niin se oli järkytys. Mä olin aivan kauhuissani suoraan sanottuna. En mä halunnut enää toista lasta kärsimään siihen inhottavaan ilmapiiriin, mikä tottakai meillä vallitsi väkivallan ja rakkaudettomuuden takia. Ja mä ajattelin, etten mä jaksa tosiaankaan. Ida oli kuitenkin todella vaativa lapsi, enkä sitä yhtään ihmettele. Tottakai se turvautui muhun ja ihan varmasti oli aivan yhtä masentunut, kuin mäkin. Se on asia minkä ajatteleminen mulla tekee kaikista pahinta :( Vaikka mä pidin Idasta todellakin hyvää huolta, niin kyllä se ihan varmasti aavisti, että mä en kuitenkaan ollut niin läsnä, kuin olisi pitänyt olla. Miksei sitä voinut hoitaa sitä masennusta silloin jo?! Mä en ymmärrä. Kai kaikki tuntu vaan niin toivottomalta, ettei siihen mikään auttaisi. 
Toisen lapsen kohdalla mä ajattelin aborttia ihan vakavissani. Itseasiassa mulla oli jo aikakin varattuna sinne. Mutta en mennyt. En pystynyt. Ja siitä jos jostain mä oon tänä päivänä onnellinen :)
Aleksin raskaus oli (Luojalle kiitos) tosi helppo! Ei minkäänlaista pahoinvointia missään vaiheessa ja muutenkin kaikki meni ihan nappiin sen osalta. Tottakai sitä oli väsyneempi, mutta jotenkin koko raskausaika meni vaan siinä sivussa, Idaa hoidellen.
Kuukautta ennen laskettua aikaa, mulla tuli lapsivedet. Mentiin sitten kaikessa rauhassa sairaalaan, koska supistukset loppuivat melkein heti, kun olivat alkaneetkin. Sairaalassa sitten sanoivat, että mä jäisin sinne ja odotetaan pari päivää, lähteekö synnytys käyntiin itsestään, vai pitääkö se aloittaa lääkkeillä. Niillähän se sitten piti käynnistää, kun vauva ei vapaaehtoisesti vielä halunnut mahan lämmöstä pois tulla ja pois oli tultava, kun lapsivedet oli kuitenkin jo menneet. Tällä kertaa onneksi sain kunnon lääkityksen kipuihin. Muutenkin sai olla rauhallisin mielin, koska tiesi kuitenkin mitä odottaa ja tiesin, että nyt pyydän spinaali-puudutuksen, koska epiduraali ei vaikuttanut muhun mitenkään. Eikä myöskään ilokaasu. Siitä tuli vaan ihan kamala olo!Hyi! 
Sitten kun kohdunsuu oli tarpeeksi auki ja sai alkaa ponnistamaan, niin mähän ponnistin!! :D Kätilö nauroi, että mullahan oli voimaa, kuin pienessä kylässä ja ettei sitä vauvaa tarvitse ekalla ponnistuksella ulos saada. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun Aleksi Iikka Hermanni syntyi 27.1.2009 kello 1.44 ja oli 50 cm pitkä ja painoi 3 kg 350g.

Siinä se nyt sitten on :)

Idahan oli justiin samaan aikaan sairaalassa tutkimuksissa puklaamisen takia, joka kesti siis vuoden ja sitä tuli kyllä paljon. Aina oli vaatteet rinnuksesta ihan märät heti, kun sai ne vaihdettua. Voi rakas, että teki kuulkaa pahaa, kun omalle lapselle laitetaan letku nenän kautta mahaan ja se itkee ja rutistaa äitiä :( Ida joutui olla tutkimuksissa sairaalassa kaksi yötä ja mä ravasin sitten sairaalan toisesta päästä toiseen päähän sen kaksi päivää. Mitään syytä ei kuitenkaan puklailulle löytynyt ja se loppuikin aika lailla heti noiden tutkimusten jälkeen. Johtui ilmeisesti korvikemaidosta, koska tavalliseen maitoon siirryttyä, ei enää ollut ton asian kanssa mitään ongelmia.

Ida-Maria pääsi tutkimusten jälkeen äidin ja pikkuveljen luo :)

Nonni, oliskohan siinä nyt sitten ne tärkeimmät. Sainhan mä tämän tehtyä vihdoin ja viimein, vaikka välillä meinas tehdä todella pahaa. Pitää muistaa, että vaikeat ajat on nyt takanapäin ja keskittyä omaan parantumiseen ja siihen, että saan olla vielä se hyvä äiti omille, rakkaille lapsilleni, mikä on mun hartain toive <3