sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Big news

Tuota noin...Mä oon aikasemmin maininnut mun USKOMATTOMASTA väsymyksestäni ja on ollut pientä epäilyä sen suhteen. No, tänään se väsymys sai nimen: VAUVA!!!!

Raskaus on vasta 5.viikolla ja tiedän, että riskit on vielä suuret, mutta mä en pysty pitämään suutani kiinni täällä :) Ja jos niin valitettava asia tapahtuu,niin kyllä mä sen joka tapauksessa teille kertoisin. Mä en kuulu siihen ihmisryhmään, joka haluaa/pystyy pitämään suunsa kiinni omista asioista. 

Huhhuh, mitähän täs nyt sanois? :D Oon kyllä oikeesti todella onnellinen asiasta ja niin on Arttukin. Eilen, kun sille sanoin että huomenna haetaan raskaustesti, niin se sano, että toivois, että sieltä tulis positiivinen tulos :) No, tulihan sieltä. Ja käytiin saman tien vielä lääkärissä varmistamassa asia. Maanantaina sitten soitto neuvolaan. Voiiiiiiikkkk <3 

Vaikka mä aluksi suunnittelin, että haluan ensin odottaa Idan ja Aleksin kotiin, mutta eiköhän niiden kotiinpaluu ennen syntymää tapahdu. Ja saanpahan olla kaikkien kanssa sitten rauhassa kotona. Olis ollut inhottavaa laittaa Ida ja Aleksi kuitenkin suhtkoht pian hoitoon, koska ei oltais sitten taas pärjätty yhden palkalla :/ Että mun mielestä tämä ajoittuu kyllä siinäkin mielessä hyvään kohtaan!

Toivotaan nyt, että kaikki menisi hyvin :) Kirjottelen lisää viimeistään maanantaina ajatuksistani ja muusta, kun oon ollut sinne neuvolaan yhteydessä!

Pitäkää meille peukkuja <3

 

 

torstai 25. lokakuuta 2012

Heidi pohtii

Sen verran pitää vielä palata, kun yks päivä juttelin kaverille, että kun lapset tulee kotiin, jatkanko vielä blogin kirjoittamista. Itse siis tottakai rakastan tätä blogia ja siihen kirjoittamista, mutta kiinnostaako enää ketään sitten? Vauva-ja lapsiblogeja on niin pilvin pimein ja kaikki on varmasti jo suosikkinsa siitä kategoriasta löytäneet. Toisaalta meidän arki ei ainakaan aluksi ole ihan sitä "normaalia perhe-elämää" vaan totuttelemista molemmin puolin. Toisaalta voihan se olla aika kiinnostavaakin :) Se on lapsille ihan uus tilanne, mulle ja todellakin myös Artulle. Siitä tulee ykskaks kahden pienen isäpuoli! Oijjoi, jännittävän ihanaa <3
Sitäkin oon miettinyt, että sitten jos jatkan, niin luultavasti laitan blogin taas julkiseksi. Ei mun tarvii enää silloin pelätä niitä kauheita viestejä ihmisiltä, jotka ei asioista tiedä mitään. Ainakin näkevät sitten, että ei ois varmaan kannattanut uskoa kaikkea mitä se exä suustaan päästää...

Mä laitan vielä muutaman lapsuuskuvan, jotka sain kaverilta joku aika sitten :)

Minä vasemmalla, kaveri Suvi vieressä, takana mun veli ja mummu ja keskellä äiti ja iskä
 

Happy birthday Arttuni!

Nää mun postaukset tuppaa aina venymään puolille öin :D Mutta mä tykkään sillon kaikista eniten kirjottaakin: kaikki muut hommat on hoidettu ja saa ihan omassa rauhassa keskittyä tähän :) Mulla ei tosiaan oo huomenna, eikä kyllä koko loppuviikollakaan koulua, en mä muuten näin myöhään täällä kukkuisi!
Mun Arttuni täytti tänään 27 vuotta :) Vaikka se kovasti kieltelikin, etten saisi ostaa lahjaa sille, niin kävin mä silti ostamassa sille yhden sotapelin tietokoneella ja Puman hajuveden ja suihkugeelin. Maailman persoonattomin lahja, mutta ajatus on tärkein :D Ja miks lahjan pitäis olla aina jotenkin muka erikoinen/omaperäinen. Mä voisin joka vuosi ottaa hajuveden synttärilahjaksi ja olisin ikionnellinen :) Ja sitäpaitsi toi peli oli mieluisa, se oli just pelannut edellisen loppuun ja on valittanut, kun ei oo tekemistä illalla ja aina ei huvita kattoa telkkariakaan!
Huomatkaa hieno lasten lahjapaperi!
 Ja koska Arttu on tosi paljon makean perään, mutta ei voi sietää täytekakkuja, niin tein aivan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n hyvällä reseptillä maitosuklaajuustokakun! Mä oon miljoona kertaa miettinyt, että pitäis kokeilla juustokakun tekemistä, koska jos sitä on jossain juhlissa tarjolla mä voisin oikeesti lapata koko kakun kerralla suuhuni. Ainut mikä estää on ylimääräiset silmät :D Tuun todellakin tekemään uudestaan, seuraavaksi ehkäpä joku raikkaampi maku..Mantsikkaaa!!!
Löysin NIIN ihanat tossut ittelleni lastenosastolta. Kokoa hurjat 34/35!
 Mä olin muuten lauantaina äitin kanssa baarissa! Oli kyllä niin extempore-reissu...Arttu oli kavereitaan moikkaamassa ja mä kotona join vähän kaljaa ja kuuntelin musiikkia. Mä en muuten näin vanhemmiten kuuntele kotona musiikkia, kuin just vaan sillon, jos otan. Kai mä oon niin stressaava hermoheikko, etten jaksa sitä älämölöä :D Mä tykkään kotona, et tv on päällä, mut eiii, mä en vaan voi elää musiikin soidessa jatkuvasti taustalla, toisin ku teininä! Arttu taas vois kuunnella koko ajan musiikkia...No sille se onkin vähän eri asia, kun ite soittaa. Onneks se kuitenkin ymmärtää mua :) Ja on sillä aina mahdollisuus kuunnella sitä, ku mä en oo kotona. No joo, takas siihen lauantaihin...Mä sit päivitin facebookissa ohimennen, et vähän menottais, mutta ei mulla nyt kuitenkaan ollut aikomusta mihinkään lähteä, kunnes äiti vastas: Hakekaa mut mukaan! Sit mä soitin samantien Artulle, et ku tulee kotiin saa viedä meidät baariin :) Oli tosi kiva ilta, vaikka me ei äitin kans edes loppujen lopuksi kauheesti siellä nähty. Siellä se hoilas alakerrassa karaokea, mua veti tanssilattia enemmän puoleensa! Sain oikein kunniatunnustuksen, kun oon niin uskollinen tyttöystävä, joltain mieheltä joka yritti iskeä :D Artun vakiokysymys aamulla aina noiden reissujen (AINA, ollu tasan kaks kertaa ilman sitä baarissa, heh.) jälkeen on: "No kuinka moni yritti iskeä!" Se on kyllä aina möksis johonkin iltapäivään asti ja saan vakuutella, etten oo tehnyt sille mitään pahaa. Mut en mä moiti sitä ollenkaan. Ymmärrän kyllä sen tunteet!
Mä en muista oonko täällä kertonut, että oon ihan hulluna pipoihin ja lakkeihin. Oon tuskaillut, kun en mistään löydä oikeanmallisia tai värisiä pipoja, mutta nyt se ongelma on ratkaistu :) Mun kaveri tuolta koulusta (just se josta kerroin, että siitä voisi tulla hyväkin ystävä) tekee mulle nyt ainakin 4 pipoa. Kaks niistä oon jo saanu. Lilan ja mustan ja maanantaina sit saan ihanat pinkki-valkoraidallisen ja (vauvan)vaaleanpunaisen väriset! Eikä tarvinnu maksaa, ku 5e/pipo. Mä veikkaan, et kun tää koulu loppuu mulla löytyy 100 pipoa kaapista :D Noo, jotkut hamstraa kenkiä, niin miksei näitäkin vois :)
Heiiiii muuten! Sitten kun lapset tulee kotiin, niin tottakai tää meidän asunto käy liian pieneksi ja muutto koittaa. Arttu soitti meidän nykyiselle vuokranantajalle ja tässä samassa talossa olis kolmio vapaana. Sitä tällä hetkellä rempataan ja lupaili se sitä meille, kun kuuli tilanteesta :) JESS! Mä tykkään näistä asunnoista ihan hirveesti. Ja miettikää miten "helppo" muutto, kantaa vaan tavarat muutaman asunnon ohi! Ei tarvii sitä raivostuttavaa ensin tavarat autoon ja autosta ulos-hässäkkää! Jess, jess, jess! :)


Mä en ookkaan pitkään aikaan tehny videopostausta, että voisin sellasen yrittää teille höpistä tässä piakkoin :) Siihen asti, moikkamoi kultsit <3

torstai 18. lokakuuta 2012

Päiväkodista haku

Yllättäen Heidi the homespää on unohtanut postata päiväkodista hakemisesta...Mutta tässä se tulee...

Tosiaan koulun jälkeen kurvasin päiväkodille, johon on meidän koululta matkaa vaan noin pari kilometriä. Miettikää, mä oon joka arkipäivä noin lähellä lapsia ja silti en nää niitä! Jumalauta täs tuntee ittensä joksikin rikolliseksi!!!
 
Tarhatädit ottivat mut hymyssä suin vastaan ja arvasivat tottakai, kun uusi ihminen tulee hakemaan, että oon Idan ja Aleksin äiti. Sanoivat heti, että äitiä on odotettu niin kovasti. "Äiti tulee hakemaan punasella autolla!"
Molemmat leikkivät hiekkalaatikolla ja Aleksi huomas mut ensin ja juoksi täysiä äitiä huutaen mun syliin ja Ida kipitti heti perässä. Olivat ihanat niin innoissaan, molemmat taas höpöttivät yhtäaikaa, oli niin paljon asiaa :)


 Lähdettiin sitten kohti Seinäjokea ja meillä oli taas tutut hassutteluhetket autossa :D Aina ylämäissä mä leikin, että on kova työ päästä mäen päällä ja jännitetään sitä! Sitten, kun ollaan huipulla niin kova hurraus ja päästään laskemaan mäkeä alas :) Lapset tykkää ihan hirveesti, kun mä hassuttelen ja usein ne sanovatkin mua Hassu-äidiksi! Mä oon kyllä luonteeltani sellanen pelleilijä, että se tulee luonnostaan :D


Mentiin ensin Prismaan, koska olin luvannut ostaa lapsille jotain pientä. Leluosastolla lapset olivat ihan täpinöissään ja tottakai osoittelivat yli sadan euron juttuja: "Mä haluan tän!" Joku mies mulle sano siinä, että eikö ookkin vaarallinen osasto :D Sanoin sitten lapsille, että joulupukki tuo isommat lahjat, että nyt otetaan vaan jotain pientä. Aikansa kierreltyämme molemmat päätyivät Fisher Pricen Salama McQueen-autoihin. Sitten haettiin vielä karkkiaskit ja kukka emännälle, jonka luokse oltiin menossa kahvikutsuille :) Lapset istuivat kiltisti sellasessa autokärryssä. Luojan kiitos, että siellä oli sellasia mihin mahtui kaksi vierekkäin, muuten olis syttyny sota :D

 
 Noh, arvatkaapa kuinka nopeesti se kakstuntinen meni? Aivan naurettava aika!! Onneksi jonkin aikaa kerittiin istuskella kutsuilla ja syödä herkkuja ;) Lapset oli ihan hulluina sipsien perään! Aleksilla oli oma kippo, jota se kävi varmaan minuutin välein täyttämässä :D Huomaa kyllä, että päiväkoti on tehnyt lapsille tosi hyvää, koska eivät yhtään arastelleet vieraita ihmisiä. Niin ja tämä emäntä, joka on siis Aleksin kummitäti oli ostanut värityskirjat, joista tykättiin kovasti (ylläri Hello-Kitty ja Salama McQueen). Lapset esittelivät niitä ja uusia autoja kaikille ja vuorottelivat mun sylissä istumista. Aleksia taas kummastutti, että miksi mulla on tissit, kun se istu mun sylissä ja nojas muhun :D

Hyvin mä sain sitten lapset lähtemään sieltä. Tuli PIKKUSEN kiire ja myöhästyttiin 10 minuuttia :/ No mut pitää tollanen ymmärtää mun mielestä...Ei oo kyse pitkästä ajasta. Eikä sijaisvanhemmat mitään sanoneetkaan, iloisena ottivat meidät vastaan :)

Oli muuten sydäntäraastavaa, kun laset kysyivät voiko ne tulla perille (sanovat siis meidän kotia siksi) tai voisinko mä jäädä leikkimään vielä niiden kanssa...Kiva sanoa omille lapsilleen, ettei äiti vaan voi...Loppuis jo tää helvetti. Mutta kylläpä mä veikkaan, että ei tämä kovin kauaa enää kestä :)


Sydänystävän kaipuu


Tässä viime vuosien aikana ystävät on vähentyneet...Se lähti jo siitä, kun exän kanssa aloin seurustella, kun ei koskaan saanut mihinkään lähteä, niin samalla ne kaveritkin sitten jäi. Mutta sittenkin, kun erottiin niin huomasin, ettei mulla ole oikeastaan hyviä ystäviä ollenkaan ja olinkin tosi yksinäinen. Vanhoihin kavereihin oli vaikea ottaa yhteyttä ja toisaalta...Enpä tiedä oliko siellä edes sellaista, jota oikeastaan edes kaipasin. Ennen exää tuli liikuttua paljon poikaporukassa, jotka taas oli yhtä lapsellisia ja kovia bilettämään, kuin viisi vuotta takaperin! Eipä sitä äitinä oikein ole enää yhteistä säveltä sellaisten kanssa... Onneksi oli kuitenkin veli, jonka kanssa sai jutella asioista, mutta ei se ole kuitenkaan sama asia, kuin joku ihana tyttöystävä!

Oikeestaan voisi sanoa, että mulla on ollut viimeksi ammattikoulussa sydänystävä. Bestis. Jolle pystyi puhua ihan mistä vaan, sen kanssa sai nauraa kippurassa ja molemmat osasi melkein lopettaa toisen aloittaman lauseen! kaipaan todella paljon jotain sellaista. Ystävän, jonka kanssa olisi helppo olla, tehtäisiin yhdessä kaikkea mukavaa, juoruttaisiin kahvikuppien äärellä, itkettäis yhdessä maailman julmuutta ja tiedettäisiin toisistamme kaikki!

Ja nimenomaan haluaisin, että se ystävä olis nainen! Kyllähän miehistäkin voi saada todella läheisiä ystäviä, mutta ensinnäkin Arttu ei kyllä sulattais, jos mä täällä nauraisin jatkuvasti vedet silmissä jonkun toisen miehen jutuille :D Ei vaan, mä oikeesti kaipaan NAISIA! (kuulostaa jo pervolta :D) No, mä tiiän kyllä, että te ymmärrätte mitä mä tarkotan, fiksuja kun olette :)


 Kyllähän niitä kavereita on, esim. koulussa. Mutta ne on "vaan" KAVEREITA! Paitsi yhden kanssa siellä ollaan kyllä tultu läheisimmiksi ja puhuttu jo koulun ulkopuolella puhelimessa. Kyllä sekin jo kertoo, että kemiat toimii! Ja sehän se on tärkein juttu ystävyydessä :) Uskon, että meistä voisikin tulla parempia kavereita ja jopa ystäviä!

Pienenä oli niin helppo tutustua ihmisiin ja saada kavereita. Miks hemmetis se nyt on muka niin vaikeeta? Tai sitten mussa vaan on joku pahasti vialla :D Mutta, kun baarissa esim. alkaa jutella jollekin naiselle, niin usein saa vaan tympeen katseen takaisin...Naisilla vaan tuppaa ikävä kyllä usein olemaan se kilpailu ja kateus-asenne päällä. Täällä päin Suomea ainakin.

Missä muualla sitä sitten voisi tutustua uusiin ihmisiin? Töissä tietenkin voi löytyä joku ja harrastuksen parista kanssa...Mä oon monesti miettinyt, että pitäis alottaa joku jumppa tms. ihan senkin takia, että tutustuis uusiin tyyppeihin. Valitettavaa taas vaan on se, että täällä tuppukylässä on jo ne omat piirinsä, joihin on vaikea sitten ulkopuolisena päästä. Jotenkin siinä, kun asui toisella paikkakunnalla nuoruusvuodet, niin jäi vähän vieraaksi porukka täällä. Ja tietysti suurin osa tietää musta vaan, että "Toi on toi jolta on huostaanotettu lapset, anto sitten äijänsä hakata itteään..blaablaablaa!" Voisi aika monikin yllättyä, jos vaivautuisi tutustumaan. En oo mikään sekopää, joka on antanut vaan lapsensa pois ja ollut vaan oman tyhmyytensä takia hakattavana!

Mutta en vaivu epätoivoon tämän asian kanssa :) Kyllä se oikea sydänystävä vielä joku kaunis päivä mun elämään kävelee!

 

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Uutta tyyliä metsästämässä

Tänään se mummu sitten lähti takaisin Helsinkiin ja normaali arki alkaa :) Se on ihanaa, kun on vieraita, mutta on se sitten ihanaa, kun ne lähteekin :D En oo nyt koneellakaan juuri ollut, kun me niin harvoin nähdään! Mutta, kun se lähti, niin arvaatte varmaan mikä sylissä mä heti makasin sohvalla? ;) 

Löysin kuulkaa ihan huippu sivun, kun oon tässä tosiaan suunnitellut sitä hiusteni värjäämistä.   
InStyle --> Tuolla saat ladata oman naamakuvan ja kokeilla julkkisten hiustyylejä ihan ilmaiseksi. Ja erilaisia meikkejäkin saa kokeiltua...Luomiväreistä huulipunaan yms. Oikeesti ihan loistava sivu, vaikka nyt jotkut hiukset varsinkin näyttää kaikkea muuta, kuin aidoilta, mutta ainakin saa tietää mikä väri sopii parhaiten :) Mä oon istunut tuntikausia kokeilemassa jos jonkinmoista pehkoa, tässä "muutama" näyte:

 








Mua ärsyttää jo toi mun naama yli kaiken :D Mutta nyt mulla on ongelma: haluanko mä tosi punaset hiukset, niinkuin ekoissa kuvissa, vai enemmän punaruskeat, niinkuin viimeisessä kuvassa. Auttakkee mua ja kertokaa mielipiteenne :)

lauantai 13. lokakuuta 2012

Syyslomaaaa!

Heippa rakkaat lukijani!

On ollut vähän taas hiljaista täällä mun blogissani! Mä oon yhessä välissä stressannu kauheesti sitä, jos on tullut pitkä postaustauko ja alkanut aivan ahdistaa koko blogi! Mutta päätin etten stressaa asiasta. Ei kai sitä nyt joka päivä tarvitsekkaan kirjoittaa? Ei mulla ensinnäkään riittäisi juttua joka päivälle. Kyllä, elämäni on tylsää :D Mukava kirjoittaa silloin, kun oikeesti on innostusta siihen, eikä väkipakolla yritä jotakin rustata. Mä oon ollut aina samanlainen --> jos joku asia alkaa tuntua siltä, että se on ihan PAKOLLINEN juttu, niin se menettää mielenkiintonsa. 

Ahh, SYYSLOMA!!! Huomenna meen taas kukkakaupalle töihin ja illalla haen mummun asemalta meille muutamaksi yöksi kyläilemään :) Eli loma alkaa oikein mukavasti. Ja kaikenlisäksi Artullakaan ei oo töitä, kun maanantaina ja tiistaina :) Tuskinpa kumminkaan mitään erikoista lomalla tehdään, koska rahatilanne ei todellakaan salli minkäänlaista matkustelua ainakaan :D Mutta mulle riittää kyllä ihan kotonakin oleilu, pääasia että saadaan yhdessä valvoa illalla niin myöhään, kun huvittaa ja aamulla taas nukkua. Se on jo ihanaa se <3


Päivitin vähän meikkilaukkuanikin tässä hetki sitten! Hitsi, kun on kiva aamulla herätä, kun on ostanut edellisenä päivänä uusia meikkejä :D Kummasti se sängystä ylös pääseminen on helpompaa...Sama pätee uusiin hiuksiin ja vaatteisiin!





Joo...Arvatkaapa mitä tämä "enolekoskaantyytyväinenhiuksiini"-tyyppi nyt on päättänyt? Mulle tulee punaruskeat hiukset :) Jep, ensin mä taistelen puolivuotta, että saan vaaleat hiukset, sitten mä huomaan, että yhh...ihan tylsät! Mulle sano jo kauan sitten yks kampaaja, että mun silmiä korostaisi viininpunainen tms. tukka, niin kokeillaan nyt sitten jotain sinne päin! Suuri syy värjäämiseen on myös pidennykset. Koska mä en ole vielä valmis niistä luopumaan, niin pakko värjätä vähän tummemmaksi. Vaaleat pidennykset on perseestä! Vaikka  kuinka kalliit hoitoaineet ja tökötit, niin silti ne on karheet ja menee takkuun. Ne on vaan jo valmiiksi blondattu pilalle. Tai sitten mä en vaan osaa niitä hoitaa oikein, vaikka kuinka yritän! :/ Ei oo kuitenkaan kivaa, kun ostat kalliit pidennykset ja sitten niitä joutuu melkein aina pitää kiinni, kun auki niitä saisi jatkuvasti olla harjaamassa...On tää naisena olo vaikeaa :D
Tän värisiä mä nyt sitten oon itelleni kaavaillut, mitäs ootte mieltä? Teenkö virheen?:


Mulla on ollut viimeksi punasta hiuksissa yläasteella ja oon sen jälkeen vannonut, ettei enää koskaan! Mutta toi punaruskea sävy (Auburn-väri) on hieno :)
Pidennyksiä etsiessä, löysin mun mielestä ainakin aikalailla tota sävyä vastaavan:


Mä laitan loppuun vielä kuvia lapsista. On muuten ollut aivan käsittämättömän kova ikävä siitä asti, kun hain ne sieltä päiväkodista! Koko ajan mun rakkaus vaan kasvaa niitä kohtaan ja tottakai myös se ikävä kasvaa samalla. Vaikka sillä lailla on "tottunut" tähän tilanteeseen, mutta on huomannut, kuinka masennuksen parantuessa myös se äidin rakkaus alkaa päästä niihin oikeisiin mittasuhteisiin!  Ai niin, enhän mä oo edes kertonut miten meillä meni se päivä! Voi pylly :/ Mä kerron teille huomenna siitä, kun nyt pitää lähteä kauppaan ja tehdä jotain ruokaa. Mä näännyn nälkään!






PS. Käykääpä osallistumassa ihanaan arvontaan Saran blogissa!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Tukkajuttuja sun muuta



JEE! Viikonloppu :) On se vaan hienoa, kun taas viikonloput tuntuukin joltain, kun tekee muutakin kuin masistelee kotona! Ens viiko vielä ja sitten alkaakin syysloma ja mummu tulee Helsingistä kylään :) Mukavaa! On siitä nyt...ööö...15 kk, kun oon sen viimeksi nähnyt. Paljon ollaan kyllä sen kanssa muuten yhteyksissä, Facebookissa pääasiassa. Välillä mennyt hermotkin, kun jotain sinne päivittää, niin eiköhän mummu oo heti jotain kommentoimassa tai utelemassa :D Mutta rakas se on <3 En tiedä mitä olisin tehnyt ilman mummua...Se oli pienenä niin suuri apu ja turva, vaikka kaukana asuikin meidän muutettua Pohjanmaalle! Ja on se vieläkin, suuri apu siis. Eilen sen kans juteltiin lapsista yms. Faces ja laitoin sille, että mitenhän ne tarhatädit muhun suhtautuu, kun meen lapsia hakemaan, niin se laittoi niin ihanan, rohkaisevan viestin:

 Menet vain iloisena, mutta vaatimattomana ja ystävällisenä omana itsenäsi. Eivät voi olla pitämättä. Ja kun tiedät lasten iloitsevan sydämen pohjasta, kun näkevät äitinsä ei sinun tarvitse pelätä mitään. Eli voit mennä pystypäin ollenkaan nöyristelemättä. Sitä sinun ei tarvitse tehdä. Tämä on varmaan kanssa yksi keino lastensuojelulla tarkistella tilannetta. Mutta hyvin siinä käy. Sinä olet vahvistunut ihmisenä ja ennen kaikkea äitinä. Sinulla ei ole mitään hätää. Ja kun olet sydämeltäsi tosi ystävällinen ja viisas(mummuusi tullu) niin tämä kaikki kääntää asioiden kulkua positiiviseen suuntaan.

Ajattelin soittaa huomenna lapsille ja kysyä muistavatko mitä maanantaina tapahtuu :) Kyllä ne muistavat, mutta haluan kuulla vaan sen :D Ilmeisesti puhuvat muutenkin paljon sijaisvanhempien kanssa meistä! Positiivisella tavalla :) Ida muuten mulle tuumas:  Äiti mä tykkään sun miehestä!" Hih :)


Tilasin muutaman hiusten hoitotuotteen ja aion nyt todellakin satsata hyviin tuotteisiin ja pitää huolta pidennyksistä, niin kuin kuuluukin. Eipä ne muuten hyvinä kauaa pysy ja tulee niin perhanan kalliiksi niitä ostella. Ei opiskelijan budjetti sellasta kestä :) Kuitenkin välillä on tullut hinku lyhyisiin hiuksiin! Ehkä mä vielä joskus pääsen tästä pidennyskierteestä eroon. Olishan se ihana alkaa kasvattaa omaa tukkaa (vaikka se onkin ohut liru) ja hoitaa sitä parhaansa mukaan. Mua niin rasittaa pidennyksissä se, että korkealle ponnarillekin on niin vaikee saada, ettei teipit jostain kulmasta näy! 

Suoristussuihke. Tekee hiuksista ihanan pehmeät JOS ei laita liikaa. Ekalla kerralla sain aikaan vaan tönköt ja tahmeat hiukset suihkuttamalla osio kerrallaan suoraan hiuksiin! Käsin levittämällä sai halutun tuloksen.
Suoristava hoitoaine. On tehnyt mun pilalle blondatuista hiuksista tosi hyväkuntoisen näköiset. Ensimmäisen kerran jälkeen kaveri koulussakin kiinnitti huomiota siihen.
Oikeesti varmaan maailman tehokkain hopeashampoo!
 Huomenna mennään ystävien luokse syömään ja katsomaan leffaa :) Onpas ihana päästä syömään hyvää ruokaa, hyvässä seurassa! En tiedä vielä mitä herkkuja meille tarjotaan, saas nähdä! Sipsiä, limsaa ja jäätelöä on ainakin leffan kanssa luvassa. Eli meikäläinen lähtee taas muutaman kilon painavampana sieltä...Alkanu ahdistaa tämä painonnousu oikeesti! Järkyttävä herkkuhimo päällä jatkuvasti. Ja mä oon niin idiootti, että helposti syön nälkääni vaikka suklaata. Nytkin taas tekee mieli jäätelöä. Mutta EN hae...Pakko täs on alkaa hillitä itteään, ettei tarvii marista peilin edessä!

Nyt pitää siirtyä toisen ruudun ääreen, kun Arttu pyysi...Vain elämää-ohjelman eka jakso, oon odottanut tätä :)

Viettäkääpä oikein ihana viikonloppu :) 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Tarkennusta :)



Pieni postaustauko on johtunut mun jäätävästä flunssasta! Kyllä. En oo kyllä eläissäni tällästä tautia kokenut. Vie mehut kyllä niin totaalisesti, että koulun jälkeen ei jaksa sitten YHTÄÄN mitään...Ei puhettakaan, että olisin jaksanut siivota ja ruuan laittokin on jäänyt Artun harteille. Mulla on ollut kahen viikon aikana kaks kertaa kuumetta. Menin viime torstaina nukkumaan joskus 23.00 ja heräsin aamulla 05.30, kun kello herätti. Olo oli niin huono, että laitoin kaverille viestin, etten jaksa lähteä kouluun. Jatkoin unta ja heräsin...18.30 illalla!!! Siis miettikää mikä uniputki :D Mun piti oikeesti tarkistaa herätessä monesta eri kellosta, että näänkä mä tosiaan oikein! Arttukin oli Tampereella tuolloin, joten sekään ei ollut mua herättelemässä. Sitten, kun heräsin, hytisin peiton alla telkkaria vahdaten kahteentoista asti ja taaaas unta :D Ja heräsin 11.00 seuraavana aamuna. Huhhuh.

 Onneksi sunnuntaina olin jo siinä kunnossa, että pääsin töihin sinne kukkakauppaan, jossa olin kesällä harjoittelussa. Sieltä pomo pyysi mua sinne tuuraamaan sitä, kun ei itse päässyt. Vähän jännitin, että kuinka pärjään ihan ypöyksin, mutta hienosti meni :) Eikä se ollut aukikaan, kuin kolme tuntia. Oli kyllä ihanaa saada tehdä taas kimppuja! Ja aika meni älyttömän nopeesti, oikein harmitti, kun putiikki piti laittaa kiinni :D


Sitten aiheeseen, josta moni on jo varmaankin odottanut postausta :) Eli viime palaveriin ja sihen vahvaan tunteeseen, että lasten kotiuttaminen alkaisi olla pikku hiljaa lähempänä. Suoraanhan sitä ei siis sanottu! Sehän oliskin ollut liian mahtava juttu...Mutta ainuttakaan moitetta (ENSIMMÄISEN KERRAN!!) en kuullut ja jotenkin tuntui, että ne uskoo mun halun todellakin käydä tota koulua ja tuun näyttämään niille, että kyllä multa sitä pitkäjännitteisyyttä löytyy, perkules! Ja hei haloo! Mikä helvetin syy tollanen edes on?

Sitten todella mukava uus juttu on, että saan joka kolmas maanantai hakea koulun jälkeen lapset päiväkodista ja viettää niiden kanssa kaksi tuntia miten haluan :) Sossut sanoivat, että on hyvä totutella siihen, että koulun jälkeen "työ jatkuu". IIIKKK!! Arvatkaa onko ihana tunne mennä hakemaan lapsia sieltä?! Saa tuntea itsensä kunnolla äidiksi :) Tälläinen, monelle niin tuttu velvollisuus, tuntuu mulle ihan juhlalta! Lapset olivatkin kuulemma maanantaina hoidossa jo sanoneet: "Meidän äiti tulee hakemaan meitä viikon päästä!" Ihania :D Mä lupasin lapsille, että käydään ostamassa eka heille jotkut lelut (Aleksi haluaa Salama McQueenin ja Ida Hello Kitty-puhelimen) ja sitten mennäänkin Aleksin kummitädin luokse kaffittelemaan :)



Ensi palaveri on sitten joulukuussa, että katotaan mitä sitten tapahtuu :) Innolla ja jännityksellä odotellaan! Mutta kyllä tosta viime palaverista jäi vaan hyvä tunne. Uskon myös, että kyllä sossut pikkuhiljaa tajuavat sen, että kyllä mun asianajaja tietää kaikenmaailman lakikoukerot ja tekee kaikkensa, että mä saan lapset takaisin. Ei lapsia vaan voida huostassa pitää, jos mitään syitä ei enää ole. Ja Luojan kiitos, että he eivät ole pysyvässä sijoituspaikassa, koska sittenhän kaikki kaatuisi siihen, että lapset ovat niin kiintyneitä uuteen perheeseen, että siirto kotiin ei onnistu enää sen takia.

Oonko mä ainut, jonka mielestä toi on aika hirvee laki?! Mä en tietäis mitään pahempaa rangaistusta, kuin jos kaiken tämän jälkeen mitä mä oon kokenut ja tarponut parhaani mukaan ylös siitä synkkyydestä missä mä elin, mulle sanottais, että ei, et sä nyt saakkaan lapsia kotiin, kun ovat niin tottuneita sijaisvanhempiin.

Aina sossut hokee lasten etua, mutta kai nyt herranjumala vanhemmilla pitäisi jonkunlainen oikeus omiin lapsiinsa olla!!Kyllähän lapset rakastavat ja ovat kiintyneitä omiin vanhempiin huostaanoton tapahtuessa. Ja sitten joutuvat täysin ventovieraiden luokse ihan yhtäkkiä. Kyllä se varmasti aikamoinen shokki lapselle on! Kuitenkin sanotaan, että lapsi sopeutuu nopeasti. Okei, no miksi tämä ei sitten päde toisinpäin? Kyllähän lapsi varmasti sopeutuu myös takaisin kotiin. Varsinkin, jos lapsi on saanut olla tiiviisti tekemisissä vanhempiensa kanssa. Onhan se aivan eri asia, kuin joutua vieraaseen paikkaan. Kyllä vanhemman ja lapsen välillä vaan on erikoislaatuinen side. Ja sen mä tiedän omakohtaisesti, koska lapset on olleet nin kauan pois ja Aleksi ei osannut edes kävellä vielä silloin ja SILTI sen huomaa, kuinka erityinen mä sille olen!

Vanhempien oikeus lapsien tapaamisiin on syvältä! Se tasan tarkkaan edesauttaa sitä, että lapset kiintyvät enemmän sijaisvanhempiin. Jos vanhempi tapaa lasta kerran viikossa kaksi tuntia, niin eihän se ole MITÄÄN! Tapaamisia pitäisi alun alkaenkin olla paljon enemmän...

Taas olis paljon omia mielipiteitä lastensuojelusta, mutta jatketaan siitä taas joskus toiste :) Tulee muuten romaani tästä postauksesta :D


Oon tainnut selättää ton viheliäisen flunssan, sillä tänään jaksoin, kun jaksoinkin siivota perusteellisesti. Siivosin ja pesin jopa jääkaapin sisältä ja järjestin vessan ja kylppärin purkit ja purnukat :) Nyt mun pitäis vielä tehdä yksi koulutehtävä, joten lopettelen, että pääsen ajoissa nukkumaan!



Oikein leppoisaa illanjatkoa teille <3

Ai niin, meinas unohtua! Sain muuten kiitosta siellä palaverissa Ystävät ry:n (joka siis toimii sijaisvanhempien kanssa) naiselta siitä, että olen todellakin ajatellut lasten etua koko ajan, enkä omaani, niinkuin kuulemma useat vanhemmat näissä tapauksissa. Tuntui kyllä hyvältä kuulla :)