perjantai 31. tammikuuta 2014

Maisema vaihtuu


Huomenna alkaa muutto!

Me muutetaan Irenen kanssa tuohon 30 km päähän. Siellä on ihana kolmio, jossa sauna, terassi ja vaatehuone :) Kaks makkaria, pienempi ja isompi. Mulle tulee pienempi, koska lastenhuoneeseen pitää mahtua sängyt Idalle ja Aleksille ♥



maanantai 27. tammikuuta 2014

Sydämeen sattuu


Tätä on todella vaikea kertoa...Oon lykännyt tätä kirjoittamista koko ajan. Mutta. Pakko se vaan on. Eli mä ja Arttu ollaan erottu. Mä jouduin tekemään päätöksen ja lasten ja myös itseni takia päädyin eroon.

Mä en tänne viitsi laittaa mitään yksityiskohtia. Mutta tämä oli oikea ja myös helpottava päätös. Mä en anna minkään tulla mun ja lasten väliin. En minkään. Ja jos joku vaikeuttaa tätä prosessia, niin en voi pitää sellaista ihmistä elämässäni.


Huoh. Kyllä kuulkaa on paha olla. Mutta mä tiedän, että tämä oli oikea päätös. Odotan oikeasti innolla tulevaa :) Mä tiedän, että tuun olemaan vielä täysin onnellinen ♥

Pitäkää peukkuja, kun oon yrittänyt saada yhtä kivaa kolmiota mulle ja Irenelle (ja toki Idalle ja Aleksillekin)...Alkuviikosta soitetaan ja kerrotaan, kuinka kävi. Olisi niin ihana aloittaa uudessa kodissa, ihan puhtaalta pöydältä!


lauantai 18. tammikuuta 2014

Kevyttä hömppää


Nyt blogissa kaivataan välillä ihan selvästi jotain kevyttä ja turhanpäiväistä hömppää :) Joten nyt vain ihan muutama viime päivinä napsaistu kuva:




Kirpparilta löysin ajankohtaan sopivat jutut: kivat treenikengät ja Catmandoon tuulitakki kevättä/syksyä varten. Molemmat maksoi 5 euroa.




1 euron maksavat kengät olisi suorastaan synti jättää ostamatta!




Huomasin, että ystävä myi näitä Facessa ja koska olin aiemmin jo niitä ihaillut, niin minäpä repäisin ja ostin 40 eurolla. Olivat olleet kaverilla vissiin vaan kerran jalassa, koska olivat liian isot. Eli halvalla lähti uudet Converset. Koska kaveri oli pari viikkoa sitten tilannut Oriflamelta mun kautta just 40e, niin homma hoitui kätevästi vaihtokaupoilla.
Mä oon Artun kautta tykästynyt "Britti-lippuun" ja nämä on vähän erikoisemmat, kuin yksiväriset. Tykkään :) Ja odotan jo, että saan 10 kiloa laihempana vetää tiukat farkut jalkaan, kääräistä vähän lahkeita ja vetää nämä jalkaan ;)




Tulppaanit on kyllä varmaan mun lemppareita :) Nättejä, halpoja ja kestää hyvin. Ostin tämän kimpun keskiviikkona 3 eurolla Lidlistä ja nyt lauantaina kimppu on vaan kauniimpi, kun on auennut enemmän. Huomasin viimeksi tulppaanien kanssa, että sillä hoidolla on uskomattoman suuri merkitys. Kun vaan joka päivä jaksaa/muistaa ottaa varresta pienen palan pois ja vaihtaa uuden kylmän veden, niin kimppu pysyy kauniina ainakin puolet kauemmin, kuin laiskalla hoitamisella :D




Meidän ihana, rakas esiintyjä-neitonen ♥ Irene on alkanut oikein kunnolla esiintymään aina kun on vieraita...Varsinkin meidän perhetyöntekijälle annetaan kunnon show, koska on niin tuttu jo kuitenkin. Irene seisoo sylissä, kun pidän kainaloiden alta kiinni ja sitten se alkaa äristä ja pitää sellasta hauskaa "komentelevaa" ääntä ja jäykistää koko kroppansa :) Välillä sitten nauraa ja innostuu vaan entistä enemmän, kun hänelle nauretaan :D

perjantai 17. tammikuuta 2014

Onnellinen on vain se jota rakastetaan


Mussa on herättänyt yksi teksti kovasti ajatuksia. Tämä on poimittu Facebookista yhden ihmisen seinältä:

Moni sanoo:
Vain rakkaus tuo onnen. Onnellinen on vain se jota rakastetaan.
Ja sekin on totta.
Mutta se on vain osa totuudesta.

Rakastetun on oltava rakastava ja hänen on tiedettävä,
kuinka heijastusten laki yleensäkin toistuu elämässä:

Emme voi pyrkiä onneen siten,
että samalla loukkaamme toisten onnea.
Emme voi etsiä onnen lähdettä jostain ulkopuoleltamme 
ja olla kitsaita toisia kohtaan-
vaan kukin meistä voi itse olla lähde.

Rakkaus on antava meille saman verran
elämää ja onnea kuin me itse rakastamme.

Tää on kaunis teksti ja osittain totta. Mutta miksi tää särähtää mun korvaan kauhean itsekkäänä? "Jos en mä saa sulta rakkautta, niin ei tipu sitä multakaan!" Ja tämä on vain mun mielipide tekstistä. Joku muu saattaa nähdä sen taas aivan toisella lailla :)


Ok. Tämä "laki" toimii todellakin esimerkiksi normaalissa parisuhteessa ja muissa tasavertaisissa suhteissa. Mutta miten esimerkiksi tilanteessa, jossa ihminen masentuu pahoin? Silloin ei välttämättä kykene näyttämään kenellekään rakkautta. Eikä se tarkoita etteikö rakastaisi, mutta se itseviha voi olla niin suuri, ettei kestä edes kohdata ihmisiä.

Mä en puhu itsestäni. Mä en koskaan ole ollut vielä niin syvällä masennuksessa, että olisin täysin eristäytynyt kaikista, enkä olisi kyennyt näyttämään rakkautta. Vaikkakin yhteydenpito on ollut mulle paljon vaikeampaa, kuin ennen. Varsinkin ihmisiin, jotka ei tiedä mun elämästä kaikkea. Jotenkin sitä pelkäsi ihmisten tuomitsemista ja häpesi itseään. Enää mulla ei sitä ole, mutta alkuvaiheessa sitä oli paljonkin. Silloin, kun vielä elin luulossa, että lastensuojelu toimii oikein ja mä vaan oon niin kauhea ihminen, etten mä ansaitse lapsiani.


Mutta mun elämään on kuulunut ja kuuluu edelleen ihminen, joka antoi mulle tämän tunteen runosta, että kaikkien pitäisi näyttää juuri yhtä paljon rakkautta joka tilanteessa, tai muuten sen voi unohtaa kokonaan. Nimittäin mun isä.

Mun isä katosi melkein kokonaan mun elämästä, kun olin vähän päälle parikymppinen. Ei se fyysisesti kadonnut, mutta ei se enää ollut se Iskä, vaan se oli vihainen, luhistunut mies, joka veti viinaa joka ikinen päivä omaan pahaan oloonsa. 
Mä tiedän, että se erkaneminen meistä lapsista teki siitä olosta vielä pahemman. Vaikka se tilanne ei meille lapsille (vaikka aikuisia jo oltiinkin) ollut helppo, niin ei se kyllä ollut iskällekään.

No, alkoholisoitunut ihminen useimmiten ei juuri rakkautta osoita. Päinvastoin. Mä sain niin monet haukut ja riidat aikaiseksi iskän kanssa. Me ollaan luonteiltamme todella samanlaisia ja me ollaan aina  otettu paljon helpommin yhteen, kuin esim. mun veljet sen kanssa. Veljet on taas niin kuin äiti, rauhallisia ja osasi olla vain hiljaa, kun iskä aukoi päätään. Arvatkaapa osasinko mä? Mä monta kertaa ihmettelin, että miten hitto te pystytte tohon? Mulla menee hermot 5 minuutissa, kun ovesta sisään astun!

Iskän pahimmat ajat oli just sillon, kun lapset oli kotona ja huostaanoton jälkeen. Joskus kun se soitti ja valitti elämäänsä mun olis tehnyt mieli mennä lankoja pitkin ja kuristaa se! Miten se kehtasi valittaa omasta elämästään mulle, joka olin tälläisessä tilanteessa? Se itse oli ajanut omat lapsensa luotaan ja nyt kehtaa ruikuttaa niiltä sääliä.
Juuri silloin, kun mä olisin eniten isääni kaivannut, mä sain pelätä puhelinsoittoa missä kerrotaan sen kuolleen.


Mä olin todella vihainen ja surullinen ajoittain. Mutta aina, kun iskä on esimerkiksi mennyt katkolle ja yrittänyt lopettaa juomisen, niin mä oon ollut tukena ja tehnyt kaikkeni, että se tuntisi itsensä tervetulleeksi meidän joukkoon. Kyllähän mä yritin sitä samaa silloinkin, kun se joi, mutta ei me saatu, kuin just riita aikaiseksi.
Mä oon viime vuosien aikana ollut se, joka tukee iskää. Vaikka sen kuuluisi mennä toisin päin. Ei iskä oo koskaan sanonut mulle juuri mitään koko huostaanotosta. Ei tsempannut tai lohduttanut.

Mutta mä en oo katkera näistä vuosista...Koska mä ymmärrän, että alkoholismi on sairaus. Kyllä sen huomaa, kun sitä vierestä katsoo. Ei se ihminen todellakaan siitä juomisesta enää nauti millään lailla, kun se pääsee tolle asteelle. Oli kauheaa nähdä miten se viina vaikutti jo ulkonäköön, jalkoihin ja ryhtiin. Kävely muuttuu ja ihminen vanhenee silmissä. 
Ja hoitamaton, jatkuva masennus usein saa ihmisen tarttumaan pulloon. Iskällä oli varmasti tuota masennusta ja sillä oli siihen päälle äärettömän raskas fyysinen työ ja siihen päälle talon lämmitykset sun muut. Nämä kaikki yhdessä varmasti aiheutti sen lopullisen surujen viinaan hukuttamisen. Kyllähän iskälle alkoholi on maistunut aina, mutta ei se nyt sentään joka päiväistä ollut koskaan.


Mulla ei tulis mieleenkään nyt, kun iskä on taas palannut meidän elämään, alkaa syyllistämään tai haukkumaan sitä. Mun on käynyt niin surku sitä ja tuntuu mahtavalta, että se on noussut sieltä niiiin pohjalta, ihan kuoleman rajalta ylös! Ja jos mulla on kerran voimia sitä tukea ja rakastaa, niin totta hitossa mä sen teen! Vaikka mä en sitä rakkautta olekaan saanut vuosikausiin takaisin. 
Mutta se on mun iskä. Tottakai se rakastaa mua. Se ei vaan ole pystynyt sitä näyttämään. Sitä on hävettänyt ihan hirveästi, sen mä tiedän.

Nyt jouluna iskä kuitenkin näytti sen rakkautensa taas omalla tavallaan. Se oli ostanut meille kaikille pienet lahjat ja kirjoittanut jokaisen pakettiin henkilökohtaisen viestin. Ja ne oli niin suloisia ja tuli niin sydämestä, että tippa tuli linssiin väkisinkin. Se oli niin herttainen, kun se piti niin tärkeänä sitä hetkeä ja kaikkien piti lukea ne laput ääneen :) Tämä oli muutenkin ensimmäinen joulu viiteen vuoteen, kun iskä oli meidän kanssa. 

Ja olisiko ollut enää koskaan jos se ei olisi saanut rakkautta perheeltään? Vaikka me ei sitä takaisin siltä todellakaan silloin saatukaan, niin tässä nähtiin se rakkauden ja tuen voima silloin, kun toisella on elämässä vaikeaa.

Myötä- ja vastoinkäymisissä. Toi ei sovi ainoastaan avioliittoon, vaan ihan kaikkiin ihmissuhteisiin.

Kuva, joka on kulkenut mun lompakossa koko aikuisiän ♥

tiistai 14. tammikuuta 2014

Kuntosaliohjelma


Tavoitteena tämän kolmen kuukauden aikana on parantaa peruskuntoa,kiinteytyä ja pudottaa painoa 8-10 kiloa. Puoli kiloa viikossa. 
Lähtökohta mulla on surkea! Mä en oo vuosikausiin harrastanut liikuntaa. Ainut mitä oon tehnyt on vaunulenkit ja hyötyliikunta eli siivoaminen yms.

Kauan aikaa on kuitenkin halunnut saada itselleen paremman kunnon ja samalla paremman kropan. Toissa kesästä painoa on tullut 20 kiloa lisää. Välissä oli tietenkin raskaus, mutta suurin syy tuohon kovaan painonnousuun oli, että mun elämänhalu kasvoi ja se toi mukanaan taas normaalin ruokahalun. Raskaus kuitenkin toi tohon normaaliin ruokahaluun lisäksi vielä kovan makeanhimon :D Vaikka halusinkin lisää painoa, sitä tulikin sen ansiosta vähän liikaakin...


Tällä hetkellä siis tilanne on tämä:

Palloa edessä ja takana! 

Paino: 68 kg
Pituus: 171 cm
Vyötärö: 87 cm (suositus naiset alle 80 cm)
Lantio: 107 cm

Vyötärö-lantio-suhde arvosana 0,81 (=lievästi kohonnut sairastuvuusriski. Raja 0.81-0.84)

Kuntoluokka: Keskimääräistä huomattavasti matalampi.

Hienoa Heidi. Olet päästänyt itsesi rapakuntoon! No, tästä on suunta vain ylöspäin! Ja näin pohjalta, kun lähtee niin näkee tuloksiakin nopeammin. Heh, pitää yrittää vähän edes lohduttaa itseään ;)

Ensi sunnuntaina saan neljän viikon ohjelman itselleni. Siihen on siis laitettu mitä mun minäkin viikkona ja päivänä pitää tehdä.

Viime sunnuntaina oltiin ekan kerran salilla ja mun siellä toteutettava ohjelma näyttää tältä:

Kaksi tuntia ennen treeniä lämmin ruoka

-Jalkaprässi 3x15 (etureisi, pakara, pohje)
- Polven ojennus lait. 2x15 (etureisi)
- Lonkan ojennus taljassa 2x15 (pakara, takareisi, alaselkä)
- Ylätaljavetoeteen 2x15 (yläselkä, hartia, hauis)
- Penkkipunnerrus lait. 2x15 (rinta, hartia, ojentaja)
- Kuntopyörä 2x 5 min. (sykettä nostattava)
- Vatsarutistus lait. 2x15 (suora vatsalihas)
- Vartalon kierto kulmassa 2x15 (vinot vatsalihakset, selän kiertäjät)
- Selän ojennus 2x15 (alaselkä, pakara, takareisi)

Tämän jälkeen venyttely 10 min. ja välitön treenivälipala.

Ja kyllä muuten tuntee, että ei ollakaan vaan tavalliseen tapaan luuhattu kotona sunnuntaina! Sellaisetkin lihakset on kipeänä, joiden olemassaoloa en edes tiennyt :D

Tänään ja vielä huomenna mulla on palautumispäivä, eli ei saa tehdä mitään fyysisesti kovin raskasta. Ja sitten keskiviikkona ja torstaina täytyy tehdä n. 45 minuutin reippaat kävelylenkit. Sunnuntaina sitten taas salille. Siinä on tämän viikon ohjelma!

Mä kaivoin tänään vitamiinit kaapin pohjalta pöydälle, josta ne muistaa ottaa ja täytin ihan huomaamatta vesipulloja valmiiksi kaappiin. Siinä huomasin, että tosissani haluan elää terveellisemmin ja tehdä töitä paremman kunnon eteen. Erityisesti mua tsemppaa myös se, että kun kroppa on kunnossa niin mielikin on hyvä. Jaksaa paljon paremmin :) Niin se mun personal trainerikin innostui liikunnasta kunnolla. Huomasi, että on väsynyt, eikä oikein mikään huvita. Että kyllä se liikunta vaan on tärkeää ihmisen hyvinvoinnin kannalta.

Me ollaan vasta ihan alku taipaleella. Tosi kiva seurata tarkkaan miten se kunto kohenee ja paino tippuu. Ja kyllähän se tippuu jos ja kun mä tämän tosissani otan.

maanantai 13. tammikuuta 2014

Pikapäivitys


Lääh, mun kroppa koki tänään järkytyksen, koska se ei ole tottunut sunnuntaisin joutumaan koetukselle :D Tänään oli siis eka salitreeni personal trainerin kanssa :) Mä teen huomenna kunnon postauksen nyt tästä mun lähtötilanteesta ja siitä mitä ollaan trainerin kanssa tehty ja juteltu.

Mulla on kirpputori pöytä varattuna kaksi viikkoa ja huomenna vien sinne taas uuden satsin vaatteita. Kauhean suuri pahvilaatikollinen ja mä mietin kuumeisesti miten ihmeessä saan kaikki sinne mahtumaan! Toivottavasti mä pääsen nyt noista liian pienistä tai ei itselle mieluisista vaatteista eroon, koska me kaivataan todellakin kaappeihin lisää tilaa.

Irenellä vilkkuu alhaalla kaksi hammasta ♥ Vähän se on suloinen niiden kanssa :) Ja lattialla pyörii, kuin mikäkin väkkyrä, mutta eteenpäin ei ole hoksannut vielä lähteä. Luulen, että ihan pian se kuitenkin hoksaa, että äitin perään pystyykin lähteä!
Eilen Artun veli oli käymässä niin pääsi kauhea parku! Taas jotain pientä vierastamista siis ilmassa...

Mutta huomenna tosiaan postausta näistä treenijutuista :) Nyt on pakko mennä nukkumaan, oon monena iltana kukkunut täällä vaikka kuinka myöhään, kun oon hinnoitellut noita kirpparivaatteita. Ja nyt se väsy kyllä tuntuu. Kroppakin on niin hellä, että pöntölle ei varmaan huomenna niin vaan istutakaan :D


Ja Nenna, mä yritän huomenna kirjoittaa myös siitä sun postaustoiveesta :) Oon sitä jo päässäni kelaillut ja ehkäpä saan siitä jotain kirjoitettuakin :)

Pitää varmaan jotain lastensuojelustakin kirjoittaa...Tai ainakin linkittää asioita, joita on viime päivinä näkynyt runsaasti ympäri nettiä. Huhheijaa, kun nousi kohu siitä uudesta videosta, mikä oli Oulussa kuvattu!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Short hair


Minä, joka varmaan vielä muutama kuukausi takaperin suurinpiirtein vannoin, että en koskaan tule luopumaan pidennyksistä oon ihan ihastunut lyhyeen tukkaan :) Ja Arttu myös.
Mun piti heti räpsästä kuva, koska oon ihan innoissani! 

Mutta mullapa onkin jo päässä puolet pidennyksistä, että se niistä lyhyistä hiuksista :D Pakko ne oli vielä laittaa, koska justiin tänään tuli ihan uudet ja vielä Tigin Dumb Blonde-sarjan hoitotuotteet. Ei viitti millään haaskata. Meikäläinen siis tuossa ennen joulua eksyi Ebayhin :D Mutta nämä jääkin sitten viimeisiksi hetkeen aikaan ja käyn leikkauttamassa jonkinlaisen polkkatukan.
Voi kuinka paljon helpompi omia hiuksia on hoitaa ja pelkässä föönaamisessa ei jo mene puoli tuntia!


Tässä hiukset joille ei ole tehty pitkään aikaan yhtikäs mittään! Ja kuvassakin on vaan ihan värjäyksen ja föönauksen jälkeen...Tupeeraus ja suoristusrauta ois aika kova sana ;)
Piti oikein tempasta ja laittaa kirkkaan punaista huulipunaa jota en todellakaan koskaan käytä näiden mun iiiiihanan ohuiden huulien takia. Murr. Vähän epistä, että mun molemmilla veljilläkin on paljon paksummat suukotteluvälineet, kuin meikäläisellä! Ja puna oli siis vain kuvaushetkellä kotona, ihmisten ilmoille en noin menisi...Sopii hienosti muuten ton mun yötopin kanssa, eikös? :D

Mutta hei, olisko teillä ehdotuksia miten sitten jonkun ajan päästä hiukset leikkauttaisin? Jotenkin mä tykkään tosta pituudesta. Takana on hieman pitempää tukkaa. Aluksi ajattelin sellaista mallia, jossa hiukset olisivat edestä pitemmät ja lyhenisivät taakse. Se on hieno kampaus etenkin sivuprofiilista. Mutta toisaalta en tiedä raaskiiko pätkästä pituudesta kuitenkaan kovin paljon. Että jos vain kävisi ihan vaan napsaisemassa kuivat latvat pois ja päällihiuksia vähän lyhyemmäksi. Onko se siis kerrostamista?

Mulla on ollut nyt noin 1,5 vuotta pidennykset ja tossa tulos :D Ei oo hirveästi päässyt oma tukka kasvamaan! Mutta voi kun olisitte nähneet mun hiukset vaikkapa vuosi sitten. Suunnilleen muutama hassu haiven päässä, joihin vielä piti saada pidennykset...heh heh. Mutta siis oikeasti oli niin kärsinyt ja ohut tukka ettei tosikaan. Ja johtui ihan omasta tyhmyydestä, kun ei käynyt parturissa poistamassa teippejä, vaan suorastaan repi ne irti. Voi jestas mitä helvettiä suorastaan se teippien irrottaminen oli! Silloin oli käytössä aina joko Rapunzelin tai Dream Hairin teippiä, joka todellakin pysyy, kuin purkka tukassa vaikka oli jotain teipinpoistoainettakin. Pidennysten irrottamisessa meni useita tunteja ja silti niistä löytyi aina teipinjämiä. Eli ei oo mikään ihme, että omia hiuksia ei usean tollasen kerran jälkeen ollutkaan kauheasti.

Sitten vaihdoin Simply naturalin teippiin ja johan alkoi lyyti kirjoittaa. Ihan yhtä hyvin pysyivät päässä, kuin Super Tape, mutta ne sai myös irtikin ilman itkuja!
Myöhemmin oon löytänyt vielä todella hyvän poistoaineenkin, niin nykyään teipit on vajaassa puolessa tunnissa irti päästä, eikä tarvitse yhtään repiä omia kallisarvoisia, kovia kokeneita hiuksiani :)

Että siihen vuoden takaiseen kuontaloon, kun vertaa niin on tapahtunut ihan uskomaton muutos! Ehkäpä juuri sen takia ne lyhyet hiukset eivät tunnukaan enää yhtään huonolta ajatukselta :) Eikä sitä tiedä jos vaikka tapahtuisi sellainenkin ihme, että saisin omat hiukset kasvatettua pidemmiksi.

torstai 2. tammikuuta 2014

Joulun ja uuden vuoden tunnelmia


Tsadaaa, pidän uuden vuoden lupaukseni! Ainakin tämän helpomman ;) Vaikkakin päivä saattaa olla jo vaihtunut, kun tämän julkaisen, mutta annettakoot se mulle anteeksi :)

Jaahas, mistähän sitä nyt alottais, kun on ollut joulua, Tapaninpäivää ja uuden vuoden juhlia...No, alotetaas nyt vaikka sitten joulusta. 
Äiti tuli jo aamupäivällä mun kanssa laittelemaan ruokia valmiiksi. Vaikkakin jostain kumman syystä se meni niin, että se oli äiti joka kaiken teki ja mä laittauduin edes pikkusen joulun kunniaksi :) Meille kokoontui siis äitin lisäksi vielä mun iskä, mun molemmat veljet ja toisen veljen avopuoliso. Ensin siinä rupateltiin ja iskä ja Arttu puhua pölpöttivät keskenään yhtä soittoa :D Ihanaa kun tulevat niin hyvin juttuun ja oikein huomaa, kuinka iskäkin tykkää, kun mulla on mies, jonka kanssa löytyy paljon yhteisiä mielenkiinnon kohteita yms. Arttu oli lainannut vahvistinta ja se soitteli meille kitaraa. Kaikki oli ihan haltioissaan, koska taisi olla eka kerta kun kunnolla edes kuulivat Artun soittoa. Ja Arttuhan oli niin innoissaan kehuista ja sanoi mulle seuraavanakin päivänä, kuinka mukavalta kehut mun perheenjäseniltä tuntuikaan :)


Sitten me syötiin niin, että navat paukkui! On se jouluruoka vaan niin hyvää! Lanttulaatikko maistui tänä jouluna jotenkin erityisen hyvältä. Ja se on ainut laatikko mitä tulee syötyä. Kinkku on tottakai se ykkönen :) Mutta ei mun tullut syötyä jouluruokaa, kuin vaan sen yhden kerran tänä vuonna. 
Sitten jaettiinkin lahjat ja mä olin ihan ihmeissäni, kuinka paljon niitäkin vaan saatiin jo täällä meillä! Kun vielä toiset lahjat odotteli Artun porukoilla. 

Voiii iskä oli kirjoittanut jokaisen pakettiin jonkun oman tervehdyksen. Mun omassa luki: Heidi sä oot mun pikkulikka aina. Eipä sitä sitten varmaan tarvii muuta sanoakaan.
Artun omassa taas luki: Vävypojjaalle. Kiva nähdä mitä kaikkea kivaa tullaan vielä näkemään vuosien varrella.
Ja sitten kun äiti luki omansa niin sai kyllä pyyhkiä kyyneleen silmäkulmasta. Siinä oli jotenkin, että oot mun ainoa rakkaus ja tuut aina olemaan. T. Joutsen. Tolla joutsenella meinasi sitä, kun nehän ovat koko elämänsä saman kumppanin kanssa. Tosta kaikesta teki niin suloista se, kun äiti ja iskähän ei asu enää yhdessä. Muuttivat erilleen muutamia vuosia sitten.
Meillä oli kyllä oikein mukava ja lämmin tunnelma ja meni vähän suunniteltua myöhäisemmäksi lähtö Artun vanhempien luokse. 


Siellä meitä oltiinkin jo kovasti odoteltu ja Irene oli kuin julkkis, kun kaikki kokoontui heti ympärille ja kameroiden salamavalot vaan räpsyi :D Siellä oltiin jo syöty ja jaettu lahjat ja meidän lahjakasa odotti avaajiaan. Taas suu loksahti lahjojen määrästä. Mä en ymmärrä miks nyt tuntui, että sai paljon enemmän lahjoja, kuin vaikkapa viime vuonna? Ehkä mä sitten vaan oon ollut kiltimpi :) Mun oli tarkoitus laittaa edes muutamasta lahjasta kuvaa, mutta se jäi nyt haaveeksi, koska Arttu yrittää nukkua ja silloin kun se yrittää saada unen päästä kiinni, niin tulee kyllä heti komento lopettaa kuvaaminen :D Siis aivan käsittämättömän typerää, ettei kamerasta saa ääniä pois?! Mä räpsin kuvat huomenna ja laitan nyt ainakin muutaman kuvan jostain lahjoista...


Oli kyllä niin iloinen yllätys vielä kirsikkana kakun päällä se, että voitettiin se 200e lahja-arvalla. Hihii, arvatkaas kuka kävi shoppailemassa alennusyyntien alettua? :) Voisin niistäkin laittaa kuvia sitten...Ostin heti kolmet farkut, koska mä oon niin hermoillut, kun ei mitään housuja kaapista löydy! Muutamat mahtuu, mutta nekään ei oo oikein hyviä...Nyt tuli sitten niin oikeaan saumaan toi arpavoitto! Seppälästä mä kävin kaikki ostamassa, vaikka aluksi ajattelin mennä H&M:lle...Mutta jotenkin oon tykännyt kuitenkin Seppälän vaatteista enemmän ja nyt ostin ihan ekaa kertaa sieltä farkkuja ja oon kyllä todella tyytyväinen. Puoleen hintaan ne kaikki oli, joten 20e lähti hitsin hyviä ja hienoja farkkuja.

Niin me oltiin muuten yötä sitten Artun porukoilla. Irenenkin sain ihmeen hyvin nukutettua, vaikka jännitin kuinka se onnistuu muualla, kuin kotona. Pelailtiin koko sakki sitten jotain uutta kysymyspeliä koko ilta ja sitten painuttiinkin pehkuihin.

Ja sitten menikin melkein viikko sairastellessa. Välissä oli meidän ihana Tapaninpäivä lasten kanssa, jonka mä onneksi jaksoin Buranan avulla. Kyllä ketutti, kun mä nyt en usein sairastele, niin tottakai nyt sitten, kun ei todellakaan olisi tarvinnut. Meille tuli myös äiti, iskä ja nuorimmainen veli lapsia katsomaan. Kohokohta taisi olla se, kun lapset sai avata lahjansa. Mä olin ostanut Idalle sellasen chihuahuan, joka liikkui ja haukkui ja Aleksille sellasen pelin, missä piti piraijana napata mahdollisimman monta palloa laudan keskeltä. Aleksi huusi heti innoissaan, että tätä mä oon toivonutkin! Ja kun vietiin lapset takaisin, niin ensimmäisenä sitä piti sijaisäidillekin hehkuttaa, kun oli kuulemma näyttänytkin sitä peliä joskus kaupassa. Ida rakastui kyllä kans koiraansa, sitä piti matkallakin saada pitää sylissä ja mun piti aina välillä sitä silitellä :) Me sovittiin lasten kanssa, että saavat yhdet lahjat viedä sinne sijaispaikkaan ja loput jätetään sitten tänne meille ja saadaan niillä sitten leikkiä aina, kun lapset saa kotiin tulla.
Todella nopeastihan se 4 tuntia hujahti. Katsottiin Rölliä tietokoneelta, syötiin spagettia ja jauhelihakastiketta ja tottakai piti saada pelata rallipeliä pleikkarilla. Se on ihan lempparijuttu kummallekin :) 
Kyllä huomasi lapsista, että nauttivat olostaan ja olivat heti, kuin kotonaan. Ja niinhän se kuuluu ollakin ♥


Mä nyt onnistuin venyttämään joulusta kertomisen näin pitkäksi ja kello tikittää ja mua väsyttää! Pitää siitä eilisestä nyt kuitenkin jotain kertoa, koska kaikki meni niin nappiin. Meillä oli ihan superhauska ilta siellä kodalla ja aika myöhään me siellä jaksettiinkin olla. Jestas vieköön, että oli paljon asiaa kaikille, onneksi oltiin siellä metsän keskellä, niin eipä ainakaan ketään häiritty :) Enpä kyllä edes muista, koska viimeksi olisi noin kivaa ollut, kun on johonkin tuulettumaan lähtenyt. 

Ja mikä parasta, Irene oli ollut niin tyytyväistä vauvaa isun ja isoisän luona että :) Oli niin helpottavaa, kun joskus 22 maissa soitettiin sinne ja kyseltiin kuulumisia, niin kerrottiin ettei Irene ollut kertaakaan itkenyt ja neiti oli jo yöunilla! Yökin oli mennyt täysin heräilemättä ja siellä se tyttö oli jo ekoilla päikkäreillä, kun se haettiin 11 kieppeillä :) Kyllä tuli niin hyvä mieli siitä, että kaikki oli mennyt paremmin, kuin hyvin! 

Mutta nyt mun on aivan pakko painua peiton alle. Kyllä se juhliminen vaatii veronsa :D

Hyvää yötä ♥