tiistai 24. helmikuuta 2015

Ristiäiset

Sunnuntaina meidän vauva sai nimen. Alissa Emilia Anneli ♡ Anneli nimi tulee isomummun mukaan ja kyllä se saikin mun mummun niin iloiseksi :)

Todella ihanat ja lämminhenkiset juhlat oli kyllä! Ja kuin ihmeen kaupalla kaikki mahduttiin tänne :D

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

VIHDOIN!


Tätä päivää mä oon odottanut. Kauan. Ja vihdoin mä saan tänne kirjoittaa ilouutisia :)

Johtava sosiaalityöntekijä on siirtynyt/siirretty muihin tehtäviin ja samalla siis myös mun toinen sossu vaihtuu. Se joka teki kaikki lopulliset päätökset sen kummemmin meihin edes tutustumatta. Nyt on samat sosiaalityöntekijät Idan ja Aleksin asioissa, kuin Irenenkin. Ja heidän toimintaansa olen alusta asti ollut tyytyväinen. He selvästi haluavat ihan oikeasti olla apuna arjessa, eikä vain kytätä ja kirjoittaa raportteja negatiiviseen sävyyn, Mulla ei oo ollut kyllä mitään valittamista. Aivan päinvastaista toimintaa, kuin mitä edellisillä viranomaisilla. Kas kummaa, kumpikin niistä on nyt kadonnut mystisesti. 

Pakoon eivät kuitenkaan tekojaan pääse. Ei näin isoa vääryyttä noin vaan unohda, vaikka eteenpäin asiassa mentäisiinkin.

Mutta siihen ilonaiheeseen:

Huhtikuussa pidetään palaveri ja siellä päätetään sitten lasten ensimmäiset yökyläilyt :) Tätä on odotettu! Niin minä, kuin lapsetkin.
Eilisessä palaverissa myös tuli selväksi, että nyt mennään pikkuhiljaa siihen, että lapset saavat viettää viikonloput ja lomat kotona :)

Kahden viikon välein tapahtuvat tapaamiset ovat siis ihan kohta historiaa ja mä saan vihdoin viettää aikaa omien lasteni kanssa. Tutustua vasta nyt kunnolla!

Mä oon niiiin onnellinen <3 



Muitakin hyviä uutisia on;

Mähän lopetin masennuslääkkeen syönnin synnytykseen. Oon syönyt sitä lähinnä "varmuuden vuoksi" ja myös siksi, että edelliset viranomaiset iskostivat mun päähän, että mulla on masennus koska elämäntilanne on niin raskas. Jos en olisi lääkettä syönyt, olisin laiminlyönyt heidän silmissään sairauttani.

Viime viikolla tapasin psykiatrisen poliklinikan lääkärin ja sairaanhoitajan. Tulivat tänne kotiin. Juteltiin avoimesti ja kerroin vähän taustoja ja omaa oloani. Lääkäri sanoi, että tuollainen itsetutkiskelu aivan lämmittää sydäntä. Sanoi myös, että kun tälläisiä asioita kuulee, niin aivan hävettää kuulua samaan ammattiryhmään. Olin siis kertonut myös miten olen lääkärissäkin saanut huonoa kohtelua (se lähete mikä musta terveyskeskuksessa kirjoitettiin.).

Käynnin päätteeksi lääkäri totesi ettei hän näe mitään syytä määrätä lääkettä mulle vaan kaikki nämä mun tunteet ovat ihan normaaleja tässä tilanteessa.
Mä oon huomannut myös lääkkeen lopetettua, että mä nauran jopa hauskoille telkkariohjelmille ja ylipäätään nauran ääneen. Tuntuu ettei sitä oo tapahtunut vuosikausiin. Se johtui masennuslääkkeestä. Se vie kuitenkin myös niistä iloisista tunteista sen "huipun". Laimentaa kaikkia tunteita jollain tapaa!

Eli nyt oon virallisesti vielä tervekin! Kyllä ne asiat alkaa vihdoin mennä kuten pitääkin. Sitkeys ja kärsivällisyys siis kannatti :) Missään vaiheessa en oo toivoani menettänyt, koska TIESIN OLEVANI OIKEASSA!

Irenen ja vauvan asioissa viranomaisilla ei kuulemma ole mitään huolta. Perhetyön ja päiväkodin tehtävä on vain tukea mun arkea. Ensimmäisen kerran myös jokin aika sitten sanottiin, että katsotaan kauanko lastensuojelun asiakkuudelle on tarvetta. Mutta ei mua haittaa ollenkaan tälläinen apu, Kukaan ei kuitenkaan ole viemässä mun lapsiani vaan helpottamassa mun elämää.

IHANAA, IHANAA, IHANAA!!